Vanhan A-sairaalan remontti vihdoin valmis – Työterveyshuolto, neuvola ja päihde- ja mielenterveyspalvelut takaisin taloon

0
Vanha A-sairaalan peruskorjaus on nyt valmis. Työterveyshuolto sijoittuu neljänteen kerrokseen ja mielenterveys- ja päihdeyksikkö viidenteen. Terveyskeskuksen palvelut ovat toimineet kaiken aikaa sisääntulokerroksessa.

Vanhan A-sairaalan eli nykyisen terveyskeskustalon korjausurakka on vihdoin valmis. Kaupunki vastaanotti neljännen urakkavaiheen keskiviikkona. Kiinteistötyönjohtaja Tapani Rantio kertoo, että alkuvuodesta väistötiloihin siirtyneet terveyspalvelut voivat muuttaa takaisin taloon elokuun aikana.

– Kun näin isosta peruskorjauksesta on kyse, aina jotain pientä viimeistelyä jää. Teemme omana työnä vielä alakerrassa sosiaalitiloja ja joitain ovipumppuja vielä asennetaan.

– Palotarkastus talossa on tehty ja siinä kävi ilmi vielä pieniä puutteita, jotka korjataan heti miten, jotta rakennus on turvallisessa kunnossa.

A-sairaalaa on remontoitu neljässä eri urakkavaiheessa. Viimeisimmässä urakassa A-sairaalassa tehtiin lvi-töitä sekä palokatkoja. Palokatkojen puute tuli yllätyksenä kaupungille. Niiden puuttumisesta ei ollut tietoa, kun kaupunki osti kiinteistön muutama vuosi sitten Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä.

Rantio sanoo, että palokatkomääräyksiin on tullut myös uusia määräyksiä.

– Nyt palokatkot ovat niiden mukaisia.

Mörnenmäellä on tehty neljännen korjausurakan aikana myös liikenne- ja pysäköintijärjestelyjä sekä rakennettu uusia salaojia, jotta myös terveyskeskuksen ympäristö on ajanmukaisessa kunnossa. Kaupungin tekninen johtaja Jari Nikkari sanoo, että Mörnen alueella tehdyt muutokset perustuvat A-sairaalan ostoon ja muuttamiseen terveyskeskukseksi. Eli nekin kuuluvat tavallaan kokonaisurakkaan.

Neljännen urakan työt alkoivat alkuvuodesta ja niiden seurauksena talosta joutuivat muuttamaan väistötiloihin kaikki ylimpien kerrosten toiminnot. Nyt palvelut siirtyvät takaisin taloon.

Johtava työterveyshoitaja Jaana Rantala kertoo, että paluumuutot ajoittuvat viikoille 32–34.

– Ensimmäisenä muuttaa päihde- ja mielenterveysyksikkö viidenteen kerrokseen viikolla 32. Seuraavalla viikolla työterveyshuolto kolmanteen kerrokseen ja viimeisellä viikolla on Tyks psykiatrian muutto toiseen kerrokseen sekä neuvolan ja perhekeskuksen muutto ensimmäiseen kerrokseen.

Rakennuksen neljäs kerros tulee sosiaalipalveluiden käyttöön. Terveyskeskus ja diabetesvastaanotto ovat ns. P-kerroksessa eli sisääntulokerroksessa. K- eli kellarikerroksessa toimivat terapiapalvelut, fysioterapia sekä apuvälinelainaamo. Rakennuksesta muodostuu näin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen määrittelemä sote-keskus, kun lähes kaikki sote-palvelut ovat saman katon alla. Hammashuolto ja Kuunarin arviointi- ja kuntoutusyksikkö ovat sijoittuneet jo aiemmin A-sairaalatalon naapuriin, ns. vihreään taloon.

Vanha terveyskeskus Vakka-Suomen sairaalan kyljessä ei poistu vielä kokonaan käytöstä, sillä sinne jää yhä infektiovastaanotto entisen Sykkeen tiloihin, Terveystie 4:ään. Lisäksi talossa on vielä vanhustyön ja kotihoidon tiloja.

Fakta

 

A-sairaalan kustannukset

Kaupunki osti A-sairaalan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä vuonna 2018. Ostohinta maa-alueineen oli 1,5 miljoonaa euroa

Vuonna 2019 A-sairaalasta korjattiin toinen, kolmas, neljäs ja viides kerros. Pintaremonttien kustannukset olivat noin 750 000 euroa.

Vuonna 2020 talossa tehtiin kolme urakkaa. Ensimmäinen urakka koski ensimmäisen kerroksen, pohjakerroksen, hallintosiiven ja kellarikerroksen sosiaalitiloja. Toinen urakka käsitti sairaalakoulun tiloja. Kolmas urakka oli kellarikerroksen ja pohjakerroksen tiloja. Kolmen urakan kustannukset olivat liki 2,3 miljoonaa euroa.

Viime vuonna A-sairaalan korjauksiin varattiin noin 1,2 miljoonaa euroa.

A-sairaalan neljännen urakan hinta tänä vuonna oli noin 1,5 miljoonaa euroa.

Mörnen alueen liikennejärjestelyiden urakka-arvio oli noin820 000euroa.

Mörnenmäen salaojitukset ja maastotöihin varattiin noin 300 000 euroa.

Peruskorjauksen taloudellista loppuselvitystä kokonaisurakasta ei ole vielä tehty.

Lähde: Luvut koottu kaupungin aiemmin antamista tiedoista