Venla Laiho käveli SM-pronssile – Pauliina Aalto ja Valtteri Välimäki Kalevan kisojen finaaliin

0
Venla Laiho käveli SM-pronssille torstaina.

Laitilan Jyskeen Venla Laiho käveli SM-pronssille Joensuussa torstaina. Kalevan kisojen naisten 10 kilometrin kävelykilpailun voitti Espoon Tapioiden Enni Nurmi ajalla 46.59.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen jäi Nurmesta minuutin ja 46 sekuntia. Laiholla eroa kärkeen kertyi 2 minuuttia ja 38 sekuntia.

Nurmi ja Laiho kilpailevat München EM-kisoissa 20 kilometrin matkalla. Neuvonen ja Kalevan kisoista pois jäänyt Tiia Kuikka 35 kilometrillä.

Naisten kiekon karsinta muodostui hyvätasoiseksi perjantaina iltapäivällä. Karsintarajan 48 metriä ylitti seitsemän kilpailijaa. Finaaliin eteni kymmenen urheilijaa.

Uusikaupunkilainen, Raision Kuulaa edustava Pauliina Aalto heitti ensimmäisellään 45,69, jolla finaalipaikka olisi jäänyt haaveeksi. Toisella limppu kaarsi tulokseen 47,38, millä irtosi karsinnan yhdeksäs sija. Kolmannella tulos oli 45,30.

Karsinnan ykkönen oli viisinkertainen Suomen mestari Salla Sipponen Keuruun Kisailijoista tuloksella 54,36. Kiekon finaali heitetään lauantaina kello 17.20 alkaen.

Miesten korkeuden karsinnassa Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Valtteri Välimäki aloitti ylittämällä 187 ensimmäisellään, mutta joutui käyttämään kaksi yritystä korkeudesta 191.

Karsintaraja oli 198, mutta sinne asti ei tarvinnut kilpailua käydä. Karsintaan osallistui vain 13 urheilijaa, joista kolmea karsittiin pois lauantai-illan finaalista. Juuri kolme hyppääjää pudotti riman korkeudelta 191, joten Välimäki pääsi finaaliin.