Yhteisöllisyyttä, työpajojaja hippisymboliikkaa

0
Jenni Rinne ja Johanna Laakkonen söivät aamupalaa nurmikolla.

Lokalahdella alkoi torstaina sunnuntaihin asti kestävä Natural High Healing Festival -tapahtuma. Festivaalilla järjestetään erilaista ohjelmaa, muun muassa meditaatiohetkiä, joogaa, erilaisia luentoja ja tanssitapahtumia. Päihteettömään tapahtumaan myös lapsiperheet ovat tervetulleita.

Perjantaina aamupäivällä paikalla oli runsaasti ihmisiä. Yhdeksän aikaan moni oli syömässä aamupalaa ruohikolla. Näin tekivät myös torstaina Raisiosta paikalle saapuneet Jenni Rinne ja Johanna Laakkonen.

– Maxwell Smartilla oli kenkäpuhelin, minulla kenkäroskis, naurahtaa Laakkonen viitaten kenkiinsä, jotka ovat väliaikaisesti päätyneet säilytysastiaksi.

Sekä Rinne että Laakkonen ovat iloisilla mielin aamupalalla.

– Tämä on ihana, rauhallinen, hyvän mielen tapahtuma, kertoo Rinne.

– Kyllä tämä on sellainen oikea koti, millainen kodin pitää olla, toteaa puolestaan Laakkonen.

Molemmat ovat nauttineet tapahtumasta. Etenkin yhteisöllisyys ja lämminhenkisyys nousevat esille. Tapahtumaa naiset suosittelevat kaikille.

– Ehdottomasti kaikille. Niillekin, jotka epäilee ja miettii, onko heille mitään. Tosi monet ovat tulleet yksin. Saa olla yksin jos haluaa ja on tarve. Täällä kunnioitetaan toisten tilaa, Laakkonen toteaa.

Festivaalialueella on lukuisia leirintäalueita. Osa yöpyy asuntoautoissa ja -vaunuissa, osa puisissa ”unibokseissa”, siis käytännössä pienissä, puisissa majoissa. Erityisen suosittuja ovat kuitenkin teltat, joita on pystytetty usealle eri alueelle.

– Täällähän on oikein hyvä, yhteisöllinen tunnelma, kertoo helsinkiläinen Pia Ylänne .

Ylänne kertoo, että ihmisiä tulee paikalle ympäri Suomen, ja ulkomaita myöten. Ylänne onkin osa viiden hengen porukkaa, jotka ovat tulleet paikalle eri puolilta maata.

– Kaikki hymyilee, tervehtii, ja on avoimia, kertoo Rovaniemeltä asti saapunut Riitta Sarajärvi festivaalin tunnelmasta.

Ylänne ja Sarajärvi ovat tapahtumassa ensikertalaisia, mutta Karkkilassa asuva Terhi Toikka taasen on käynyt tapahtumassa jo aiempina vuosina.

– Musta tämä fiilis ja paikka on hyvä, ihmiset ovat tosi rentoja, Toikka kertoo, mikä tapahtumassa vetää aina puoleensa.

Naiset ovat käyneet eri tapahtumissa ahkerasti. Edellisenä iltana festivaaleilla soitti Jukka Poika, jota he kävivät kuuntelemassa. Myös meditaatio, naisenergian luento ja rummutus nousevat esiin käytyjen ohjelmanumeroiden osalta.

– Sitten vähän chillaillaan, toteaa Laakkonen.

Ohjelmaa on tarjolla kaikille. Viime kerrallakin paikalla ollut espoolainen Mikael Mäkitalo on käynyt eri luennoilla. Luentojen aiheena on ollut muun muassa unelmatyön löytäminen.

– Helppo päästä puheyhteyteen kaikkien kanssa, on samanhenkisiä ihmisiä ja samoja arvoja, Mäkitalo toteaa ilmapiiristä.

– Tosi paljon ohjelmaa kaikille, hän kertoo ohjelmatarjonnasta.

Mäkitalo saapui perjantaina, ja aikoo olla paikalla aina sunnuntaihin asti.