Aurinkoinen sää suosi Ämpärporin kaupunkijotosta

0
Ilkka ja Maija Luntamo (vas.) sekä Veijo ja Henna-Maija Vesola olivat muodostaneet ensimmäisenä matkaan lähtevän joukkueen. - Voitto mielessä lähdetään matkaan, pariskunnat totesivat. Uudenkaupungin Maanpuolustusnaisten puheenjohtaja Anneli Vuorio toivotti kojustaan kisajille hyvää matkaa.

Vakka-Suomen alueella toimiva Uudenkaupungin Maanpuolustusnaiset ry järjesti lauantaina Uudessakaupungissa Ämpärporin kaupunkijotoksen.

Maanpuolustusnaisten tavoitteena on lisätä maanpuolustustahtoa, henkistä ja fyysistä kuntoa sekä kannustaa naisia kouluttautumaan arjen turvallisuus- ja varautumistaitoihin. Tällä hetkellä yhdistyksessä on kolmisenkymmentä jäsentä.

Ämpärporin kaupunkijotokseen, joka oli kaikille avoin ja maksuton tapahtuma, lähti aurinkoisessa kelissä kaikkiaan kymmenen 3–5 hengen joukkuetta. Jotoshan on joukkueittain etenemistä rastilta rastille.

Matkaa kertyi noin 3,5 kilometriä ja matkan varrella oli yhdeksän erilaista rastia, joissa piti pohdiskella arjen turvallisuuteen, paikallishistoriaan tai ympäristön havainnointiin liittyviä kysymyksiä.

Kisaajille annettiin Uudenkaupungin torilla olevalla lähtöpaikalla kartta ja tehtäväpaperi ja sitten ei muuta kuin matkaan.

Voittajakin Ämpärporin kaupunkijotokselle saatiin ja palkinnon nappasi laitilalainen joukkue Huvinvuoksi. Arvonnassa onni suosi muitakin.

Tarja Sulo on aikanaan toiminut pitkään Uudenkaupungin Maanpuolustusnaisten puheenjohtaja ennen nykyistä puheenjohtajaa Anneli Vuoriota .

– En ole enää edes hallituksessa. Ymmärsin jättäytyä pois. Hallitukseen saatiin tosi reippaita ja aikaansaavia nuorempia naisia. Toiminta lähti ihan uuteen vauhtiin, Sulo jutteli.

Tarja Sulo on aikanaan ollut innokas jotostelija pidemmilläkin matkoilla.

– Ensimmäisinä vuosina mentiin kompassin ja kartan kanssa ja otettiin aika. Nykyään jotokset ovat sellaisia, että keskikunnolla varustetut naisetkin voivat mennä merkityillä reiteillä. Rima osallistumiseen on asetettu mahdollisimman alhaiseksi.

Ari Anteroinen