”Ei mitään hävittävää” – Vakava paikka opetti Kiia Riuttulaa suhtautumaan elämään uudella tavalla

0
Kiia Riuttula matkustaa tällä viikolla Amerikkaan kansainväliseen start up -tapahtumaan. Kuva: Jussi Toivonen

26-vuotiaan Kiia Riuttulan elämässä on ehtinyt tapahtua paljon. Ja paljon vielä tapahtuu, vaikka muutama vuosi sitten koko elämä oli katkolla.

Uudessakaupungissa ala- ja yläkoulun käynyt Riuttula asuu nykyisin avomiehensä kanssa Vantaalla, mutta tähtää vielä suurempiin ympyröihin.

Digimarkkinoinnin tradenomi perusti viime vuoden keväänä oman yrityksensä Viral Median.

– Olin ennen koronaa töissä kylpylässä ja pääsin siellä tekemään digimarkkinointia, mistä sain kipinän tähän, mitä nyt teen.

Sisältömarkkinointiin keskittyvä yritys on lyhyessä ajassa tullut tunnetuksi alalla.

– Yritys on lähtenyt lennokkaasti liikkeelle. Aluksi oli ajatuksena, että teen itsekseni, mutta nyt on kaksi palkattua työntekijää ja kaksi osakasta.

Lisää vauhtia yritykselleen Riuttula hakee Yhdysvalloista. Hän osallistuu 16.–23.9. kansainväliseen start up -tapahtumaan Yhdysvalloissa Minneapolisissa.

Tapahtumassa on paikalla suurten yritysten johtajia, joiden kanssa Riuttula odottaa pääsevänsä keskustelemaan.

– Saan eksklusiivisen tilaisuuden päästä keskustelemaan ja verkostoitumaan heidän kanssaan. Se on nuorelle yrittäjälle hienoa päästä kokemaan kansainvälistä ilmapiiriä.

Riuttula valittiin tapahtumaan satojen kansainvälisten hakijoiden joukosta haastattelujen jälkeen. Mukana on hänen lisäkseen vain muutama muu suomalainen ja lisäksi suomalaisia yritysjohtajia.

Teknologia ja digitaalisuus ovat aina kiehtoneet Riuttulaa. Yrityksen kehittäminen lähti omista tarpeista helpottaa markkinointia ja tehdä sen hinnoittelusta läpinäkyvämpää asiakkaalle.

– Autamme asiakkaitamme monipuolisesti diginäkyvyyden eri osa-alueiden kanssa, Riuttula selventää.

Tällä hetkellä Viral Medialla on asiakkaana 15 yritystä, joiden sosiaalista mediaa, maksettua mainontaa, verkkosivuja ja -kauppaa kehitetään.

Somea ja digimarkkinointia ei edelleenkään osata hyödyntää Riuttulan mielestä tarpeeksi.

– Yrityksillä budjetti on rajallinen ja markkinointi nähdään kuluna, ei sijoituksena. Meillä on mahdollisuus näyttää dokumentoituna, mitä tuloksia on saatu.

Riuttulan työhön kuuluu yhä enemmän myös koulutus.

– Ensimmäinen julkinen tilaisuus oli juuri ja se meni hyvin. Aiemmin olen ollut yrityspuolella ja ammattikorkeakoulujen tilaisuuksissa kouluttamassa.

Hän on huomannut, että varsinkin suuret yritykset ovat kasvottomia. Hän haluaa omassa yrityksessään palvella henkilökohtaisesti.

Amerikan-reissulla Riuttulalla ei ole esitellä valmista tuotetta, mutta hänellä on selkeitä kehityskohteita ylipäätään sisältömarkkinoinnissa.

– Pyrimme siihen, että oma ja asiakkaan sisältö on helposti kaikkien saavutettavissa, somen käyttäjän lähtökohdista riippumatta. Saavutettavuus lisää yhdenvertaisuutta verkkoympäristössä.

Riuttula uskoo, että viiden vuoden sisällä kehitys on nähtävissä kaikkialla.

Riuttula odottaa matkaa innoissaan. Matkaan lähteminen jännittää sopivasti, vaikka hän on matkustanut aiemmin yksin esimerkiksi Uuteen-Seelaantiin ja asunut Alankomaissa.

Yhdysvaltoihin hän ei ole ihan heti muuttamassa, mutta ei sulje sitäkään vaihtoehtoa pois.

– Nykyään ei ole niin väliä, missä työtä fyysisesti tekee. Jos Suomessa yrityksen asiat pyörivät ilman minua, niin ehkä se ei olisi mahdotonta. Minulla ei ole halua muuttaa, mutta se voi olla iso mahdollisuus, Riuttula pyörittelee.

Tietotekniikka-alaa on usein pidetty miehisenä, mutta tilanne on muuttumassa.

– On tullut hetkiä, kun ihmetellään, että mitä sä höpötät. Olen murtamassa lasikattoa ja ennakkoluuloja, että vaikka olen vaaleatukkainen, pieni nainen, tiedän mitä olen tekemässä.

Riuttula muutti nuorena Turkuun ja myöhemmin pääkaupunkiseudulle, mutta vierailee edelleen kuukausittain Uudessakaupungissa vanhempiensa ja isoäitinsä luona sekä mökillä.

– Lähdin lukioon Turkuun, kun musiikki kiinnosti. Ja kiinnostaa toki edelleen.

Hän kuitenkin aina korostaa olevansa kotoisin pienestä kaupungista.

Riuttulalla on nyt kaikki hyvin, mutta muutama vuosi näytti pahalta. Vajaat pari vuotta sitten hänelle tehtiin aivoleikkaus, jossa oli tarkoitus poistaa jo vuosia aiemmin todettu aivokasvain.

Leikkauksen jälkeen kalloon tehty paikka petti ja Riuttula joutui takaisin sairaalaan, jossa kaiken lisäksi sairastui aivokalvontulehdukseen. Vakava paikka muutti ajatusmaailmaa.

– Ei ole mitään hävittävää. Kun olen kerran käynyt lähellä kuolemaa, en enää tuhlaa aikaa. Jos asiat menevät mönkään, ne menevät. Jos onnistuu, niin onnistuu. Se on opettanut suhtautumaan elämään, Riuttula toteaa.