Saana Nuotilan, Janne Pakarisen ja 8-vuotiaan Jonas Aaltosen rintamamiestalon pihassa Kalannissa tapaa innokkaan vastaanottokomitean, kun neljä iloista koiraa syöksähtää tutkimaan tulijan aikeet.
Skotlanninpaimenkoira Roxy tarjoaa palloaan, hurmaava perhoskoira Freya haluaa rapsutuksia, lapinporokoira Bea tahtoo osansa niistä ja toinen perhoskoira Dixie peesaa muuten vain kaikkea.
Koirat ovat osa perheen pientä eläinlaumaa, johon kuuluu viisi ankkaa, kolme silkkikukkoa, neljä silkkikanaa, yhdeksän pientä tipua, kaksi leijonanharjaskania, kaksi kissaa ja kolme lammasta.
Saana ja Janne ovat asuneet talossaan kolme vuotta. Paikka valittiin sillä ajatuksella, että siellä voisi pitää hevosta.
– Ratsastin lapsena ja aloitin sen uudestaan pitkän tauon jälkeen, kun muutin Uuteenkaupunkiin. Haaveilen omasta hevosesta, mutta toistaiseksi en voi hankkia sitä. Ehdin niin harvoin edes ratsastustunnille, että miten sitten ehtisin hoitaa omaa hevosta kunnolla, Saana sanoo.
Eläimet ovat tärkeitä molemmille, mutta varsinkin Saanalle ne ovat sydämen asia. Rakennussuunnittelijana toistakymmentä vuotta työskennellyt nainen vaihtoi alaa ja valmistui kesäkuussa eläintenhoitajaksi. Parhaillaan hän opiskelee uusikaupunkilaisella eläinklinikalla oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi.
– Eläintenhoitajan työ on lähinnä maatiloilla tehtävää työtä. Klinikkaeläinhoitaja taas tekee työtä eläinlääkärin vastaanotolla. Tykkään tosi paljon siitä työstä ja tietenkin siitä on hyötyä myös omien eläinten hoitamisessa.
Eläimet vievät suurimman osan Saanan vapaa-ajasta. Hän harrastaa koirien kanssa tokoa ja agilitya ja on paikallisen Rähmäkäpälät-koirakerhon kouluttaja ja rahastonhoitaja. Saanalla on myös kennelnimi perhoskoirien kasvattamista varten, mutta sen hän on tarkoituksella laittanut nyt tauolle. Korona aiheutti koirankasvattajien keskuudessa mielenkiintoisen ilmiön.
– Korona-aika on ollut ihan järkyttävää. Koiranpentuja kyseltiin joka päivä ja kaikista mahdollisista kanavista. Tulee soittoja, sähköposteja ja whattsappiviestejä. Minulla on tapana vastata kaikkiin viesteihin perusteellisesti ja lopulta se vei niin paljon aikaa, että oli pakko lopettaa.
Saanan mukaan korona-ajan koirakuume alkaa vähitellen näkyä siinä, että koirien käytösongelmia tulee vastaan enemmän kuin ennen.
– Koira voi esimerkiksi rähjätä jokaiselle vastaantulijalle tai olla aggressiivinen jopa omistajaansa kohtaan. Koira on voitu hankkia niin, ettei etukäteen ole otettu selvää oikein mistään ja sitten koiran kouluttaminen on jäänyt kokonaan.
Perheen eläimet ovat ensisijaisesti lemmikkejä, mutta on niistä pientä hyötyäkin. Silkkikanat pitävät ihmisväen kananmunissa ja lampaanvilla saattaa tulevaisuudessa kehräytyä langaksi kotioloissa. Saana kertoo juuri käyneensä kerintäkurssilla ja miehen suvusta löytyi priimakuntoinen rukki.
– En ole kyllä yhtään käsityöihminen, niin että jos opin käyttämään rukkia, taidan viedä langat äidille kudottaviksi, Saana nauraa.
Eläinharrastuksen ohessa Saana ja Janne moottoripyöräilevät, hoitavat isoa pihaa ja tekevät polttopuita, joita talossa kuluu noin 30 kuutiota vuodessa. Kasvihuoneessa kasvatetaan tomaattia, kurkkua ja salaattia ja puutarhassa on hedelmäpuita ja marjapensaita. Vanha luumupuu on parhaillaan niin täynnä luumuja, että oksat ovat katkeamaisillaan.
– Nyt odotan jo talvea ja sitä, että puutarhatyöt ja kerppujen keräämiset ovat ohi. Kyllähän sitä välillä miettii, että onko tässä mitään järkeä, mutta toisaalta: mitä sitten vapaa-ajalla tekisi? Tämä on minun vapaa-aikaani ja harrastukseni.
Pirkko Varjo
