
– Märkä maa oli tämän päivän haasteellisin osuus Mimmille, nauraa pienen parsonrussellinterrieri Mimmin omistaja Elliriina Komeri BH-käyttäytymiskokeen jälkeen.
Vakka-Suomen Palveluskoiraharrastajat ry järjesti sunnuntaina Uudessakaupungissa koirien BH-käyttäytymiskokeen, jota tuomaroi Teijo Hanhilampi .
Koetoimitsijana toimineen ja Vakka-Suomen Palvelukoiraharrastajiin kuuluvan Mari Virtasen mukaan kokeeseen voi osallistua millä tahansa koirarodulla ja tästä myös todisteena oli pikkuinen Mimmi. Kokeen ensimmäisessä osiossa Mimmi oli hieman empinyt märkään maahan makuulle menoa, mutta suorittanut kokeen hyväksytysti.
– Mimmin kanssa harrastetaan muun muassa agilitya, tokoa ja rally-tokoa. Lisäksi Mimmi toimii homekoirana ja pienen kokonsa puolesta pääsee rakennuksissa sellaisiin paikkoihin, joihin isot koirat eivät, kertoo Elliriina Komeri.
Komerilla on kotonaan palveluskoirarotuihin lukeutuvia koiria, joiden kanssa on aiemmin käynyt BH-kokeessa ja nyt neljäntenä vuonna mukaan pääsi Mimmi. Vaikka palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin osallistuminen vaatii rodun, jolla on palveluskoiraoikeudet, ei käyttäytymiskokeen suorittaminen ole turhaa muillekaan roduille.
– Jokainen koira tarvitsee peruskoulutuksen, ja käyttäytymiskokeeseen voikin osallistua mikä tahansa koira, jolla on rokotukset kunnossa. Palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin osallistuvat tarvitsevat taas hyväksytyn tuloksen BH-kokeesta, Mari Virtanen kertoo.
Käyttäytymiskokeen ensimmäinen, eli tottelevaisuusosuus sisältää muun muassa aiemmin mainitun makuulle menon lisäksi seuraamisen sekä taluttimessa että vapaana, istumisen, luokse tulon ja paikkaolon. Hyväksyttävään suoritukseen vaaditaan vähintään 70 prosenttia maksimipistemäärästä ja ensimmäisen osion hyväksytysti suorittanut koira jatkaa kokeen toiseen osuuteen.
Toinen osuus suoritetaan yleisellä paikalla, kuten kadulla tai torilla, jossa voidaan arvioida miten koira reagoi esimerkiksi lenkkeilijöihin ja toisiin koiriin. Tätä osiota ajatellen oli kaupungilta lupa käyttää jäähallin paikoitusaluetta.
– Kokeessa koiran ohitse tuli pyöräilijä, joka soitti kelloa ja lenkkeilijä. Parkkipaikalla oli auto, joka käynnistettiin. Koiran tulee olla koko ajan hallinnassa, eikä se saa missään vaiheessa osoittaa aggressiivisuutta tai vihamielisyyttä. Myöskään autoon, jonka ovi on auki, koira ei saa hypätä, selventää Virtanen.
Toisen koiran kohtaamisessa apuna toimi Tiia Lastula , joka talutti mäyräkoiraa ympäri aluetta koetta suorittavien koirien ohitse. Hyväksytysti kokeen oli suorittanut myös vasta puolitoistavuotias belgianpaimenkoira Sven.
– Tämä oli meille välietappi palveluskoirakokeisiin. Sven suoritti kaikki kohdat erinomaisesti ja on valmis kokeisiin, kertoo Svenin omistaja Jenny Artila .
Jenny on aiemmin käynyt muiden koiriensa kanssa suorittamassa kokeen, mutta tämä oli Svenille ensimmäinen. Jenny harrastaa monipuolisesti koiriensa kanssa muun muassa henkilöhakua, paimennusta, vesipelastusta ja näyttelyitä.
Vakka-Suomen Palveluskoiraharrastajat ry järjestää kattavasti erilaisia treenejä, esimerkiksi jäljestystä, henkilöhakua ja tokoa, joihin voi ja kannattaakin osallistua jo pennun kanssa. Kurssejakin on erilaisia, kuten tähän BH-käyttäytymiskokeeseen tähtäävä kurssi, jossa harjoitellaan kokeen sisältämiä asioita.
Pentukursseilla saattaa jo löytyä se juttu, joka on koiralle ja omistajalle mieluisin. Mari Virtanen toivookin lisää nuoria palveluskoiraharrastuksen pariin.
– Ainoa haaste siinä on lähinnä se, että autoa yleensä tarvitaan. Harjoituskenttä sijaitsee Sundholmassa, mutta talvella treenejä järjestetään lämmitetyssä hallissa Raumalla. Treeneihin voi tulla kuka tahansa minkä rotuisen koiran kanssa tahansa. Palveluskoiratoiminta mielletään ehkä totiseksi ja vain tietyille roduille kuuluvaksi, mutta todellisuudessa meillä on rento ja leppoisa meininki. Treenejä voi tulla aluksi katsomaan vaikka ilman koiraa, Virtanen vinkkaa.
Sanni Artiola