Opinnoista apua yrittäjyyteen – Yrittäjyyden ammattitutkinto on alkanut kiinnostaa sote-alalla

0

Ammattiopisto ja lukio Novidassa voi lukuvuoden aikana lähes joka kuukausi aloittaa Yrittäjyyden ammattitutkinto -koulutuksen.

– Se on tutkintoon tähtäävä koulutus. Siellä työstetään omia liikeideoita, toteutetaan liiketoimintasuunnitelma, laskelmia ja markkinointisuunnitelma, kuvailee koulutussuunnittelija Johanna Beilinson.

Tutkinnossa ei vain harjoitella yrittäjyyttä varten, vaan siitä on suoraan hyötyä yrittäjäksi ryhtymiseen. Tutkinnon aikana tehdään paperit, joilla voi hakea esimerkiksi starttirahaa yritystä varten.

Tutkinnossa on kaksi suuntaa: aloittajille ja jo yrittäjinä toimiville. Noin puolet tutkintoon tähtäävistä opiskelijoista onkin jo valmiiksi yrittäjiä.

– Jos yrittäjällä on jokin osa-alue, jota haluaa kehittää, Beilinson kuvailee esimerkkitilannetta.

Tutkinnon suorittaa vuosittain 100–120 opiskelijaa. Tällä hetkellä kurssi suoritetaan verkossa, mutta voi olla, että tulevaisuudessa on jälleen lähiopetetusta.

Erityisesti työssäkäyvien opiskelijoiden onneksi löytyy joustoa.

– Yrittäjillä työajat ovat vaihtelevia, mutta opetusta voi katsoa tallenteena, kun aika sallii, Beilinson kertoo.

Verkko-opiskelun ansiosta opiskelijat voivat tulla myös Varsinais-Suomen ulkopuolelta.

Koulutussuunnittelija Beilinson on huomannut, että viime aikoina erityisesti sosiaali- ja terveysalalta on osallistuttu yrittäjyystutkintoon.

– Sote-alan puolella yrittäjyys on alkanut kiinnostaa. Ei ole pakko perustaa yritystä, mutta annetaan avut siihen, jos jatkossa kiinnostaa.

Perinteisesti esimerkiksi työnohjaajia on ollut paljon mukana. Heistä kun moni on yksinyrittäjiä.

Koronalla oli vaikutuksensa myös yrittäjyyden kiinnostavuudessa.

– Tuli paljon heitä, jotka haluavat perustaa verkkokaupan. Heillä oli jo yritys, mutta he halusivat toimivan verkkokaupan. Ja se on edelleen nähtävissä.

Beilinson suosittelee tutkintoa myös työntekijöille, jotta he voisivat paremmin ymmärtää mitä yrittäminen tarkoittaa. Ja lisäksi on vaihtoehto, jos työtilanne muuttuu.

Markkinointi- ja liiketoimintasuunnitelmien lisäksi tutkinnossa käydään läpi esimerkiksi, mitä velvoitteita työnantajalla on, kuten työterveydenhuollon järjestäminen.

Talous on myös yksi tärkeimmistä aihepiireistä. Yrityksen budjetin laadinta ja jo se, kuinka paljon kannattaa maksaa itselleen palkkaa.

– Kuukausipalkka ja mitä se tarkoittaa. Kuinka paljon pitää myydä, että saa palkkaakin, Beilinson kuvailee.

Lukio-diilissä opitaan työelämän taitoja

Risto-Matti Kärki

Uudenkaupungin lukiossa on jo kymmenisen vuotta pyöritetty lukio-diiliä, jossa lukiolaiset pääsevät tutustumaan yrittäjän elämään.

– Kun ruvettiin yrittäjyyttä miettimään, haluttiin hyödyntää heitä, jotka siitä eniten tietävät eli yrittäjiä, kertoo lukion lehtori Kirsi Siivonen .

– Silloin pyöri jo Diili-ohjelma televisiossa ja keksittiin leikkimielinen kilpailu, josta ketään ei potkita pois, Siivonen jatkaa.

Lukiolaiset suorittavat 4–5 hengen joukkueissa tehtäviä, joita yrittäjät ovat heille keksineet. Yrittäjä on antanut raamit, mutta sen jälkeen nuorilla on vapaat kädet.

– Opettajana se on ollut haastavaa, että pystyn pysymään pois tieltä ja annan heille vapaat kädet, Siivonen kertoo.

Lopputulos on siten tullut yllätyksenä niin yrittäjälle kuin opettajallekin. Yrityksille on tehty esimerkiksi mainosvideoita.

– Kiitän yrittäjiä, jotka ovat lähteneet hienosti diiliin mukaan. Uudenkaupungin Yrittäjät on ollut myös isona apuna koko sen kymmenen vuotta, Siivonen sanoo.

Kurssilla ei varsinaisesti ohjata kohti yrittäjäksi ryhtymistä, vaan annetaan esimakua, mitä työelämässä toimiminen ylipäätään tarkoittaa. Samalla paikallinen yrittäjäkenttä tulee tutuksi.

– Yrittäjyyden elementtejä tulee vastaan työelämässä, jossa tarvitaan yrittäjän asennetta, Siivonen kuvailee.

Siivonen on huomannut, että moni opiskelija on löytänyt omia vahvuuksiaan kurssin aikana. Muutama on jopa pistänyt oman yrityksensä pystyyn kurssin innoittamana.