Mia-Stiina ja Jani Heikkala ostivat 1800-luvun lopulla rakennetun talon seitsemän vuotta sitten. Kolmilapsisen perheen vakituinen koti on Helsingissä ja ”50-lukulaisessa kunnossa” ollut talo hankittiin vapaa-ajan kodiksi. Mia-Stiinan juuret ovat Uudessakaupungissa.
– Lähdin nuorena maailmalle sillä mielellä, että takaisin en tule. Keski-ikäisyys teki kuitenkin tehtävänsä ja tuli kaipuu takaisin. Yritin houkutella lapsia muuttamaan tänne, mutta he eivät halua ja viihdyn kyllä itsekin Helsingissä. Ehkä tästä tulee joskus meidän eläkekotimme, kuka tietää, Mia-Stiina sanoo.
Heikkalat ovat remontoineet taloaan lempeästi. Huonokuntoinen ulkolaudoitus uusittiin, sisällä olleet muovimatot ja tapetit poistettiin ja pinnat maalattiin valkoiseksi. Asunnon ilme on valoisa ja rauhallinen. Iso piha on suunnilleen samassa asussa kuin entisen omistajan aikana.
– Haluamme, että se on mahdollisimman autenttinen ja sopii talon henkeen. Haaveilemme vielä pienestä pihasaunasta, mutta muuten kaikki on kunnossa. Tulemme tänne aina, kun voimme. Talo tekee meidät onnelliseksi.
Heikkalat avasivat talonsa vieraille viime viikonlopun Uudenkaupungin Vanhat talot -tapahtumassa. Lauantain ja sunnuntain aikana sadat kiinnostuneet kävivät ihailemassa avoinna olleita taloja ja pihoja. Viikonlopun kävijämäärä oli noin 1700.
Siltakadulla Marko Vikman ja Marcus Rantala esittelivät vielä osittain remontin alla olevaa Villa Vikmania. 1800-luvun lopulta olevassa talossa on alun perin ollut viisi asuntoa. 1980-luvulla rakennus muutettiin paritaloksi.
Vikman ja Rantala ostivat toisen paritalon asunnoista kolme vuotta sitten ja nyt he omistavat koko talon. Tarkoitus on jossain vaiheessa yhdistää kaikki tilat yhdeksi asunnoksi.
– Tämä on nyt vapaa-ajankoti, asumme Helsingissä. Ehkä tästä tulee meille vanhuuden tukikohta, Vikman sanoi.
Tähän mennessä Vikman ja Rantala ovat remontoineet ruokasalin ja kaksi sen viereistä huonetta. Keittiö on parhaillaan työn alla.
– Talo oli asuttavassa kunnossa, kun ostimme sen. Olemme tehneet uudet lautalattiat – vanhaa ei ollut jäljellä – ja uusineet pintoja. Taloon on jossain vaiheessa vaihdettu alumiinirunkoiset ikkunat ja haaveissa on, että voisimme vaihtaa ne takaisin puuikkunoiksi. Se on kuitenkin iso ja kallis remontti. Muuten meillä on kaikessa se periaate, että hankimme käytettynä niin paljon kuin mahdollista.
Kymmenen kilometriä kaupungin ulkopuolella, Inhamon sillan pielessä sijaitseva Koti Kallioinen oli yksi puutalotapahtuman lipunmyyntipisteistä. Mikko Kallioisen ja Johanna Nuutilan kotipaikalla on pitkä historia.
– Tässä on ollut tila jo 1400-luvulla. Nykyinen päärakennus on 1860-luvulta, Mikko Kallioinen kertoi.
Kookas punainen talo on aikansa tyypillinen edustaja: tupa, sali ja kamareita. Iso tupa on edelleen kodin sydän, jossa laitetaan ruokaa, vietetään vapaa-aikaa ja seurustellaan perheen ja ystävien kanssa. Kaunis vanha puuhella toimii hyvin ja on nyt kullan arvoinen.
– Täytyy olla kiitollinen, että nyt on mahdollisuus käyttää puuhellaa ja puusaunaa. Näinhän täällä on ennenkin tehty, eletty ilman sähköä ja selvitty kaikesta. Tällaisen paikan pitkä historia auttaa ymmärtämään, miten lyhyt se oma aika on ja mitä se merkitsee kokonaisuudessa, Johanna Nuutila pohtii.
Idyllisen Koti Kallioisen kruunu on soma pieni sauna Sirppujoen rannalla. Suurten puiden katveessa olevan saunan kuistilla voi ihailla virtaavaa vettä ja joen yli menevää vanhaa siltaa.
Sirppujoki oli aikoinaan tärkeä kulkuväylä mereltä Kalantiin ja Männäisten markkinoille. Jokea pitkin on kuljetettu satoja laivalastillisia tavaraa ja joen suistoalue on ollut vilkas satama- ja lastausalue. Nyt siitä kaikesta on jäljellä enää sukupolvelta toiselle siirtyneitä tarinoita.
– Ei täällä mitään menneisyyden haamuja ole näkynyt. Tässä paikassa tuntuu olevan jotenkin todella hyvä henki, Johanna sanoi.
Pirkko Varjo
