Rattijuopumuksia ja huumeratteja viikonloppuna Vakka-Suomessa

0

Lounais-Suomen poliisi tapasi viikonlopun aikana Vakka-Suomen liikenteestä useita päihtyneitä kuljettajia.

Torstaina kello 10 aikaan aamulla poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Perheentuvantiellä Laitilassa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin noin 0,68 promillea. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Torstaina noin kello 16 poliisin huomio kiinnittyi epävarmasti ajavaan autoon Santtiontiellä Uudessakaupungissa. Poliisi päätti pysäyttää auton tarkastusta varten. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi 0,72 promillen lukemat. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Perjantaina kello 14 aikaan poliisi tarkisti Laitilan Kotometsärinteen pihaan ajaneen auton kuljettajan ajokunnon. Mies puhalsi poliisin alkometriin noin 1,6 promillea. Mies oli lisäksi ajokiellossa, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta ajokiellon aikana.

Perjantaina noin kello 15.45 poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Raumantiellä Laitilassa. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi alle rattijuopumusrajan, noin 0,11 promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta, joten häntä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta ilman vaadittavaa ajo-oikeutta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Maanantaina aamuyöllä noin kello 1.30 poliisi pysäytti Pyhärannan Raumantiellä henkilöauton, joka seilasi omalla kaistallaan laidasta laitaan. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi nolla promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen kannabikselle.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänellä oli kyydissään yksi matkustaja.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän