
– Ajatuksena on tarjota Uudenkaupungin seurakuntakeskuksessa lämmin, juhlallinen, mutta mutkaton kastetilaisuus kaikille halukkaille, selvitti seurakuntapastori Heli Nurmi.
Aamukasteeksi kutsuttuun tilaisuuteen voi tuoda kastettavaksi pienen tai vähän isomman lapsen.
– Kutsumme mukaan myös niitä perheitä, joissa lapsen kaste on jäänyt syystä tai toisesta vauva-aikana järjestämättä, vaikkapa koronan takia, sanoi Nurmi.
Aamukaste järjestetään sunnuntaina, lokakuun 2. päivä. Jokaiselle kastettavalle varataan oma, puolen tunnin mittainen vuoro. Tilaisuuden sisältö suunnitellaan etukäteen yhdessä perheen kanssa ja sovitaan esimerkiksi tilaisuudessa soitettavat virret.
– Kastetilaisuuden jälkeen seurakunta tarjoaa leivoskahvit seurakuntakeskuksen kahviossa. Näin kenenkään ei tarvitse stressata ristiäisten tarjoiluja, tai sitä onko kotona riittävän siistiä juhlan järjestämiseksi, totesi Nurmi.
Lapsen voi pukea juhlaa varten hänen omiin vaatteisiinsa tai kastemekkoon.
– Meillä on seurakunnassa myös kastemekkoja joita voi lainata ja myös vähän isommalle lapselle löytyy kastevaate, mutta tosiaan kasteen voi ottaa vastaan ihan omissa vaatteissa, painotti Nurmi.
Kasteeseen liittyen on huomioitava että alle 12-vuotiaan kastettavan toisen huoltajan on kuuluttava evankelisluterilaiseen kirkkoon. Yli 12 -vuotiaan kohdalla kasteeseen riittää molempien huoltajien suostumus. Yli 15 -vuotiaalta kastettavalta edellytetään että rippikoulu on suoritettu.
– Kastettavalla tulee myös olla kaksi kummia ja heidän on oltava konfirmoituja evankelisluterilaisen kirkon jäseniä, muistutti Heli Nurmi.
Aamukaste tilaisuuteen varataan oma kastevuoro soittamalla kirkkoherranvirastoon. Lisätietoja tilaisuudesta antaa seurakuntapastori Heli Nurmi. Hänet tavoittaa numerosta 050-3634132 tai sähköpostilla heli.nurmi@evl.fi
Aamukaste -tilaisuus on maksuton.
– Vastaavia pop up -kastetilaisuuksia on järjestetty isommissa seurakunnissa jo vuosia. Katsotaan nyt minkälainen tarve Uudessakaupungissa on, pohti Heli Nurmi.