En väitä, että se olisi hyvä asia, mutta lieneekö siitä jo liian kauan. Silloin tiedettiin, että raha ei ole se kaikkein tärkein. Se oli sitä vain silloin, jos sillä sai ruokaa. Yhteinen toimeentulo ja toisesta välittäminen olivat tärkeitä asioita. Monet asiat olivat siinä tilanteessa suhteellisen yksinkertaisia.
Tarkoitan asioista päättämisessä. On aivan luonnollista, että haluttiin parempia oloja. Mitä saatiin? Raha on monessa mielessä hyvinkin hyvä väline, mutta se on kuin tuli. Hyvä renki mutta huono isäntä.
Salakavalasti se on päästetty irti. Meistä tuli pyromaaneja. Vaikka valitus ja pahoinvointi lisääntyy, heitämme vain bensaa liekkeihin. Jos sinulla ”rahat ei riitä”, ota vain pikaista lainaa ja anna mennä vaan. Vakavaa tuhoa aiheutetaan monille, jotka lankeavat tähän ansaan.
Lainan tyrkyttäjät myös vastuuseen, koska he ymmärtävät hyvin tilanteen ja nylkevät heikkoja. Tämä on koulutusta. Elämme unessa. Edesvastuuttomat vastuunkantajat eivät ota vastuuta. Sieltä enemminkin tulee mallia.
Äänestäjät on jo koulutettu antamaan äänensä sille, joka eniten ottaa lisää lainaa ja levittää rahaa. Saadaan lisää tavaraa, joka paljolti on tarpeetonta. Paljon muuta tapahtuu pinnan alla.
Pientä on putinistien touhu siinä, kun aika kuluu ja tarpeeksi rahaa on virrannut Kiinaan. On jo kylliksi näyttöä siitä, miltä maistuu sen maailman valta, missä kiinalaiset määräävät.
Maailma kellahtaa ihan eri kantille. Myydään rahasta oma päätäntävalta ja ostetaan halpaa kiinalaista. Olisi syytä ajatella, mistä tuulee, kun purjehdimme hyvässä myötätuulessa. Valitetaan ja mietitään vain mikä on nimi kaljapurkin kyljessä.
Itse meidän on otettava vastuu omastamme. Maailmalla kulkiessa on helppo nähdä, miten suhteellisen vähäinen on joku EU kokonaiskartalla, vaikka se meillä tuntuu määräävän sitä sun tätä. Monien päättäjienkin piiloutuvan sen taakse saadakseen asioitansa ajettua haluamaansa suuntaan.
Näen, että suuri muutos on aikanani tapahtunut arvojen maailmassa. Periaatteen arvokin on muuttunut. Niihin pitää koskea ainoastaan silloin, kun joku perustellusti parempi ilmestyy pöydälle. Tuntuu, että nyt periaate on mikä hyvänsä, jolla pärjää oman ja puolueen äänestyssuosiokilpailussa. Tämä on mediallekin mannaa.
Tuli sitten se EU. Haluan tässä sanoa, että seuraavassa en halua millään tavoin puuttua sairaanhoitaja-asiaan enkä heidän toimeentuloonsa. En tiedä siitä, että tuleeko sillä toimeen. Haluan puhua päättämisestä.
Tuovatko päättäjät selkeästi pöydälle, miten kaikkien ansiot vertaantuvat toisiinsa? Paljonko on mustamaalattu alaa viime aikoina? Miten se vaikuttaa alan suosioon ja sinne ajatteleville? Paljonko on yhteisöllä varaa laittaa yhteiseen hyvinvointiin tai varaa olla laittamatta ennen kuin lasku nousee pahoinvointina? Mitä tehtiin ruoantuottajille? EU? Pudotettiin heidän palkkojaan, ehkä kolmanneksella? Kuka välittää?
Mustamaalataan ammattitaitoiset hyvän ruoantuottajat. Lopettakaa, heille sanottiin. Maaseutu tyhjennettiin. Kolmesataatuhatta työtöntä. Teollisuus jyllää ja raha pyörii. Hyvän ruoan sijasta me syömme teollisia elintarvikkeita. Jos tämä on hyvinvointia niin pieleen meni. Lisää hoitajia tarvitaan.
Luolamiehelle ravinto ja suoja oli lähes sata prosenttia. On ilmeistä, että tuli halu saada enemmän. Meillä on. Mutta kyltymättömyys on johtanut pahoinvointiin. Monella ruokaan menevä prosenttimäärä vaaditaan liian alas. Laadunkin kustannuksella. Petollista ajattelemattomuutta. Kallista pahoinvointia.
Meillä on heitäkin, jotka järjestelmästämme johtuen ovat yli sadan prosentin kohdalla ja se on häpeä. On myös häpeä, että Suomi on maailman kulutus- ja saastuttamistasolla häpeällisen korkealla.
Liian monelle sanat hyvinvointi ja elintaso tarkoittavat samaa kuin raha. Ei se niin mene. Sitä paitsi rahatalous kulkee suurissa aalloissa. Nousu on aina suurta juhlaa, mutta se lasku. Kuvitellaan oikeasti, että jotakin on mennyt pieleen. Ei ole.
Tällainen on rahatalouden laki. Onneksi niin. Muuten olisimme jo kerinneet tuhoamaan sen ainoan maailman, jonka omistamme. Siis paljon aikaisemmin. Sen tuhoaminen on kriisi.
Joskus nuorena muistan, kun sanottiin jostain kaverista, että se on sellainen ”hiukan onnellinen”. Meitä sellaisia taitaakin olla nyt aika paljon.
Veikko Harala