
Neljän eläkeläisjärjestön tanssitoimikunta lahjoitti Uudenkaupungin Sosiaalidemokraattien omistamalle työväentalolle sydäniskurin.
– Eläkeläisten kuntotanssiryhmä järjestää täällä tansseja, siksi se on hyvä olla, kertoo Koitto Verha Eläkeliiton Kalannin yhdistyksestä.
– Ikähaitari on lähelle sataan asti, mainitsee puolestaan Raija Alanko Uudenkaupungin Eläkeläisistä.
Eläkejärjestöjen edustajina sydäniskuria lahjoittamassa olivat myös Raimo Harjunpää Uudenkaupungin Eläkkeensaajat ry:stä ja Aaro Koskenrouta Uudenkaupungin Kansallisista Senioreista.
Paikalla oli Suomen Punaisen Ristin puolesta Risto Paukku , joka neuvoi sydäniskurin turvallista ja oikeaoppista käyttöä. Myös laitteen käytön yhteydessä aina annettavaa elvytystä kerrattiin.
– Tämä on täysin hyödytön laite, jos ei tehdä painelu-puhalluselvytystä. Painelu on paljon tärkeämpi. Ihan keskeltä rintaa. Ensimmäiseksi soitetaan hätänumeroon, ja ilmoitetaan, että paikalla on defibrillaattori eli sydäniskuri, Paukku kertoo.
– Jos on saanut sydänkohtauksen, joka minuutti, kun elvytetään, mutta ei saada defibrillaattoria, selviytymisen todennäköisyys laskee 5–10 prosenttia, hän mainitsee.
Paukku kertoo myös muista laitteeseen liittyvistä käytännön asioista. Talon puolelta tulisi olla vastuuhenkilö, joka osaa ylläpitää ja käyttää laitetta. Laitteen yhteydessä on myös höylä, jolla sen kosketuspintoja häiritsevä karvoitus tulisi poistaa toimivuuden varmistamiseksi.
– Ollaan yhdistyksenä erittäin kiitollisia, että tällainen saatiin, kertoo Uudenkaupungin Työväenyhdistyksen varapuheenjohtaja Jaana Reijonsaari-Korsman .
Lahjoitustilaisuudessa oli myös yhdistyksen sihteeri Mauri Pietilä .
– Minun mielestäni tämä on työväentalon kannalta hyvä, kun täällä on niin paljon tapahtumia, ja paljon ihmisiä, hän toteaa.
Työväentalolla sydäniskurista ja rakennuksen ylläpidosta vastaavat Kari-Tapani Laihonen ja Maria Laihonen . Laihoset ovat iloisia sydäniskurin saamisesta tiloihin.
– Nyt alkaa sellainen aika, että joka viikko on tapahtumaa, Kari-Tapani Laihonen kertoo työväentalon syksystä.
Patrick Paldanius
Kuntotanssia ja karaokeyhteislaulua työväentalolla
Patrick Paldanius
Eläkeläisjärjestöjen järjestämät harrastukset ja aktiviteetit jatkuvat syyskaudella. Eläkejärjestöillä on omaa toimintaa, mutta myös yhdessä järjestettyjä tapahtumia. Suosiossaan olevan kuntotanssin lisäksi uutena lisänä on karaokeyhteislaulutilaisuudet.
– Lauluhan on hyvin terveellistä kuntoilua sydämelle, ja se parantaa oloa, kertoo Raimo Harjunpää .
Karaokeyhteislaulua järjestetään ainakin kahdesti, 15.9. ja 13.10. kello 14–16.
– Nämä kaksi kertaa kokeillaan. Jos tulee porukkaa, jatkamme karaokea, Harjunpää toteaa.
Valikoimassa on etenkin vanhoja iskelmiä, muun muassa Hopeinen kuu ja Pieni polku .
Syksyllä jatkuu myös pidetty kuntotanssi.
– Siinä on 45 minuuttia tanssia, sitten 30 minuutin kahvitauko virkistäytymistä ja sosiaalista kanssakäymistä varten, kertoo Aaro Koskenrouta .
Kuntotanssi houkuttelee ihmisiä paikalle, myös Uudenkaupungin ulkopuolelta. Harjunpään mukaan paikalla on ollut yleensä noin 50–80 ihmistä.
– Raumalta tulee paljon. Toivotaan tietysti, että nyt on lähemmäs sataa, toteaa Koitto Verha .
Kuntotanssiin saa osallistua kuka vain, jos kunto vain antaa myöten.
– Tännehän saa tulla kaikki, ikään ja järjestöön katsomatta, kertoo Raija Alanko .
Eläkejärjestöjen kuntotanssit alkavat maanantaina 19.9., ja jatkuvat joka toisena maanantaina marraskuun loppuun saakka. Sekä kuntotanssit että karaoke järjestetään Uudenkaupungin työväentalolla.