Ugissa asustelee kanadanmajava – Majavahavainto myös Lokalahdelta

0
Tällaista jälkeä majava jätti Kasarminlahden rantamailla. Kuva heinäkuun lopulta.

Uudenkaupungin mysteerimajava on nyt tunnistettu. Riistasuunnittelija Lasse Heimo Varsinais-Suomen riistakeskuksesta kertoo, että Luonnonvarakeskuksen mukaan Kasarminlahden rantamailla asustelee kanadanmajava.

Heimo kävi paikan päällä toteamassa majavan jäljet ja onnistui jopa itse näkemään majavan. Laji on määritetty Kasarminlahden rannalta kerätyistä syöntilastuista tehdyn dna-tutkimuksen perusteella.

– Kanadanmajava on vieraslaji, jonka levinnäisyyttä on pyritty rajoittamaan. On todella kummallista, että majava on levittäytynyt tänne. Tähän mennessä kanadanmajavan raja on mennyt Hämeessä, Heimo sanoo.

Kanadanmajava on selvästi valtaamassa Vakka-Suomea, sillä alkukesästä kanadanmajavasta tehtiin havainto myös Kustavin saaresta. Heinäkuussa Uudessakaupungissa kesälomaansa viettänyt Heikki Rautvuori ilmoitti Uudenkaupungin Sanomille , miten Kasarminlahden tuntumassa majava oli kaatanut käsivarren paksuisia haapoja. Tällöin ei vielä tiedetty, onko kyse omasta lajistamme, euroopanmajavasta, vai tästä vieraslajista, kanadanmajavasta.

Riistasuunnittelija Lasse Heimo kävi paikan päällä toteamassa majavan jäljet ja onnistui jopa itse näkemään majavan. Hän otti Kasarminlahden rannalta myös dna-näytteitä, jotka nyt ovat todentaneet majavan lajin.

Metsästäjille lajin selvittäminen on tärkeää, sillä kanadanmajava on vapaasti metsästettävä laji, euroopanmajava vaatii pyyntiluvan

Heimo kertoo, että riistakeskus sai vielä loppukesästä ilmoituksen Lokalahdelta.

– Ilmoittaja kertoi havainneensa majavan Lokalahden merialueella.

Sen jälkiä ja lajia ei ole ehditty vielä varmistaa.

Kanadanmajavahavainnot ovat yllättäneet riistakeskuksen, sillä majava on makeiden vesien eläin. Miten majava on päässyt esimerkiksi Kustavin saareen?

Riistasuunnittelija Lasse Heimo toivoo, että jos maanomistajat havaitsevat majavan syömiä puita, niistä tehtäisiin ilmoitus Varsinais-Suomen riistakeskukseen.

– Vakka-Suomen majavahavainnot ovat niin poikkeuksellisia, että mielellään ottaisimme lisätietoa majavan liikkumisesta alueella.

Myös Luonnonvarakeskus (Luke) seuraa euroopan- ja kanadanmajavien kantaa. Suomessa esiintyy kahta majavalajia, euroopanmajavaa ja kanadanmajavaa. Kanadanmajava on 1930-luvulla vahingossa Suomeen istutettu vieraslaji.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän