Uudessakaupungissa tarvitaan Nälkäpäivä-kerääjiä

0
Lipaskerääjiä tarvitaan jälleen Nälkäpäivä-keräykseen.

Punaisen Ristin Uudenkaupungin osasto kutsuu kaikki mukaan kerääjiksi Nälkäpäivänä. Tunti tai kaksi lipaskerääjänä on arvokas apu, ja kerätä voi myös verkossa.

Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestetään Uudessakaupungissa torstaina ja perjantaina 22.–23.9. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta autetaan katastrofeista ja konflikteista kärsiviä ympäri maailman – myös Suomessa.

Lipas- tai digikerääjänä jokainen voi auttaa pelastamaan ihmishenkiä. Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei ole sidottu ennalta tiettyyn kohteeseen, ja siksi niillä voidaan auttaa nopeasti siellä, missä apua kulloinkin eniten tarvitaan.

Viime vuonna Uudessakaupungissa keräykseen osallistui yhteensä 45 henkilöä, jotka keräsivät yhteensä noin 3800 euroa hädänalaisten ihmisten auttamiseen.

– Edellisvuosien kerääjät ovat kertoneet iloisista ja koskettavistakin kohtaamisista kaduilla ja toreilla. Keräämisestä tulee hyvä mieli, ja siksi moni kerran kerääjäksi lähtenyt lähtee mukaan seuraavanakin vuonna. Aiempaa kokemusta keräämisestä ei tarvita, vaan kaikki ovat lämpimästi tervetulleita keräämään. Kerätä voi myös digitaalisesti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Keräys toteutetaan molempina päivinä klo 10–18. Keräyspisteinä toimivat Uudenkaupungin keskusta-alueen markettien ovensuut ja muut julkiset paikat.

Kerääjäksi voi ilmoittautua Uudenkaupungin osaston keräysjohtaja Kyösti Hallikaiselle (p. 040 5317919, s-posti: hallikainen.kyosti@gmail.com). Keräyspäivinä lippaan ja varusteet voi hakea myös keräyspäivinä ilman ennakkoilmoittautumista Ystävän Tuvalla (Alinenkatu 26) sijaitsevasta keräyskeskuksesta.

Digikerääjäksi voi ilmoittautua osoitteessa www.nälkäpäivä.fi.