Wintterin aikataulu on pitänyt siis hyvin kutinsa.
Tällä hetkellä kaikkia rakennushankkeita koettelee kuitenkin yksi suuri riski: rakennusmateriaalien ja energian hinnan nousu. Tämä koskee myös Wintterin rakentamista. Kaupungin teknisen johtajan Jari Nikkarin mukaan kaupunki maksaa Wintteristä kuitenkin vain sovitun hinnan, sillä kaupunki on tehnyt SRV:n kanssa kiinteähintaisen sopimuksen (US 30.8.). Vain lisätöistä maksetaan lisää. Kustannusten nousu jää siis pääosin rakentajan piikkiin.
Mutta ei sekään ole kaupungin etu, jos kustannuspaineet käyvät rakennusliikkeelle raskaiksi. Uudenkaupungin ja SRV:n sopimuksessa on varmasti otettu huomioon jonkinlainen kustannusten nousu, mutta tämänkaltaiseen tilanteeseen, mikä meillä Euroopassa nyt on, ei ole kukaan voinut varautua. Isolla yhtiöllä on kuitenkin enemmän pelivaraa kuin pienillä.
Turku ei ole paras esimerkki julkisista rakennushankkeista, kun Turussa hankkeiden kustannukset usein paisuvat. Kaupungissa on kuitenkin yksi hyvä esimerkki kustannusten hallinnasta. Kun Hirvensalon Syvälahteen suunnitellun monitoimitalon hinta näytti nousevan liian korkeaksi, Turku päätti toteuttaa monitoimitalon allianssimallilla. Hankintamallissa rakentajat sitoutuvat sovittuun hintaan ja miettivät yhteistyössä, mistä tingitään, jos kustannukset uhkaavat nousta.
Mikäli taloudellinen epävarmuus jatkuu, allianssimalli voisi olla julkisissa hankkeissa yksi ratkaisu.
Teija Uitto