Elisabeth II:n terveysresepti

Ihmettelemme miten maailman johtajat, useimmat yli 60v, jaksavat lentää ja kokoustaa, kun tavallinen ikäihminen nukahtaa nojatuoliinsa jo alkuillasta. Kuningatar Elisabeth jaksoi loppuun asti, kuoli saappaat jalassa 96-vuotiaana. Hän hoiti työnsä, ulkoilutti koiriaan ja ratsasti. Kenenkään mieleen ei tullut kutsua häntä ”pirteäksi pikku mummoksi”, jolta aamuisin kysytään, mitenkäs täällä voidaan?

Elisabethin ja seniorijohtajien salaisuus on yksinkertainen: Kukaan ei kohtele heitä kuten eläkeläisiä. Eihän eläkeläinen kelpaa edes vastaamaan gallupeihin. Saamme sentään vielä äänestää, kunnes joku hoksaa, etteivät vanhojen äänet ole ”oikeita”.

Vuosia sitten näin BBC:n tosi-tv-sarjan, jossa lumottuun linnaan kutsuttiinkin BB-tähtien sijasta neljä senioria. Yksi oli harrastuksekseen koiria kouluttanut uutisankkuri, toinen urastaan luopunut koreografi ja kolmas tunnettu näyttelijätär, neljättä en muista kuten en ohjelman nimeäkään. Uutismies oli luopunut koiristaan, koska oli mielestään siihen liian vanha. Koreografi oli masentunut, tunsi elämänsä turhaksi menetettyään tanssin. Näyttelijätär oli heittäytynyt hankalaksi, passautti itseään, joi viiniä ja söi suklaata.

Sarjan juju oli, että heitä kohdeltiin tosi-tv-linnassa kuin työikäisiä. Ei armoa aamuherätyksissä ja muissa mukavuuksissa. Uutisankkuri sai tehtäväkseen kouluttaa koiria näytökseen, koreografi suunnitella tanssiteoksen nuorille tanssijoille ja näyttelijätär joutui ohjaamaan opiskelijoiden näytelmän. Kaikki alkoivat heti voida paremmin. Veriarvot paranivat, vatsavaivat loppuivat. Kivut ja säryt unohtuivat. Ajatukset terävöityivät. He nuortuivat silmissä.

Määräajan päätyttyä uutismiehen harjoittama koiranäytös sujui loistavasti, ja hän huomasi, että kyllä hän sittenkin haluaa koiran elämäänsä. Koreografi purskahti ilosta itkuun nähdessään nuorten tanssiesityksen ja päätti pitää huolta omasta kunnostaan, jotta pystyisi yhä antamaan yksityistunteja ja luomaan uutta. Näyttelijätär oli ollut näytelmästä aivan onnessaan. Hän laihtui, lopetti valittamisen ja alkoi elää täysillä nuorten ihailun keskellä. Valitettavasti sarjan jälkeen hän romahti entiselleen, lihoi läskipullaksi, alkoholisoitui ja aloitti loputtoman marinan.

Se oli riemastuttava sarja, jonka toivoisin uusittavaksi. Eläkeläisen on rohkeasti uskottava itseensä, jatkettava tekemisiään – mitä ne sitten ovatkaan – oltava sosiaalinen ja opeteltava uutta. Liikkua pitää. Muuten vanhuus etenee kuin home vanhassa talossa. Taistele ikää vastaan pitämällä Elisabethin tapaan iloisia vaatteita, keikaroi hatuilla ja hymyile. Aamuisin teetä ja muroja (puuroa). Illalla yksi viski tai muuta kiellettyä.

Pirkko

Arstila

freelancer