Kaupungille tuloja kiinteistö- ja tonttikaupoista – ostajina Lidl, paikallinen yrittäjä sekä Satama

0
Lidlin nykyinen myymäläkiinteistö on valmistunut vuonna 2003.

Kaupunki on tällä hetkellä myymässä useita tontteja ja rakennuksia eri puolilta kaupunkia. Niiden myyntiä käsiteltiin maanantain kaupunginhallituksen kokouksessa. Osa myynneistä vahvistui kaupunginhallituksen päätöksellä, mutta osa vaatii vielä kaupunginvaltuuston käsittelyn.

Kaupunki on tekemässä maankäyttösopimusta ja esisopimusta Ketunkalliolla sijaitsevien tontinosien myynnistä Lidl Suomi Ky:lle. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Lidlille myydään uutta kauppakiinteistöä varten 2010 neliömetrin ja 2 475 neliömetrin määräalat.

Myytävien alueiden kauppahinnaksi vahvistetaan 51 500 euroa. Lidl ottaa vastatakseen ostettavalla alueella sijaitsevan väestönsuojan purkukustannukset sekä alueen sähköjohtojen siirtokustannukset. Lidlin uusi kauppakiinteistö on tulossa lähelle nykyistä paikkaa, mutta aiempaa isommalle tontille ja hieman eri reunaan aluetta.

Kaupunki myy asunto-osakeyhtiö Paleninrivin rivitalot Salmen alueelta. Osoitteessa Paleninkuja 9 sijaitsee kolme erillistä rivitalorakennusta, joissa on yhteensä 12 asuntoa. Rakennukset ovat valmistuneet vuonna 1989. Kaikki kiinteistöt ovat tällä hetkellä vuokrattuna. Taloyhtiöllä on lainaa noin 170 000 euroa.

Kaupunki myi kiinteistöä julkisessa palvelussa ja sai kaksi tarjousta. Kaupunginhallitus päätti, että rivitalorakennukset myydään korkeimman tarjouksen tehneelle uusikaupunkilaisyrittäjä Jussi Salinille perustettavan yhtiön lukuun velattomaan hintaan 292 500 euroa.

Kiinteistö Oy Pietolankatu on kaupungin ja Valmet Automotiven yhdessä omistama kerrostalo, jossa on 30 asuntoa. Taloyhtiöllä on lainaa noin 789 000 euroa. Kaupunki on yhdessä autotehtaan kanssa myynyt kiinteistöä julkisessa palvelussa ja sai määräaikaan mennessä kolme tarjousta.

Kaupunginhallitus päätti, että kerrostalo osoitteessa Pietolankatu 13 myydään korkeimman tarjouksen tehneelle eli tässäkin tapauksessa Jussi Salinin perustettavan yhtiön lukuun velattomana hintaan 972 500 euroa. Toteutuakseen kauppa vaatii vielä Valmet Automotiven päätöksen.

Kaupunki on myös myymässä Suukarin alueelta maata Uudenkaupungin Satama Oy:lle. Alueella on tehty kaavamuutosta ja asemakaavan tultua lainvoimaiseksi, on kaupungin mahdollista myydä maata.

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että satamalle myydään 552 neliötä, 3 125 neliötä sekä 1 096 neliötä kolmelta eri kiinteistöltä. Alueiden kokonaiskauppahinta on 61 000 euroa.