
Uusikaupunki Areenalla koettiin perjantaina jälleen kerran tiukka ja tasainen kamppailu. Ensimmäistä kertaa tosin Korihait oli se niskan päällä oleva joukkue, sillä BC Nokiaa vastaan haiparvi johti ottelua yli 35 minuuttia. Ratkaisuhetkillä kipsi oli kuitenkin haipelureilla päällä, ja Nokia vei kamppailun lopulta jatkoajan jälkeen lukemin 83–85.
– Varmaan ekaa kertaa tällä kaudella, kun johdetaan 35 minuuttia ja sitten hävitään. Surullista, harmitteli päävalmentaja Tero Vasell.
Korihait sai otteluun räjähtävän lähdön, kun Joni Herralan (16 pist) suorituksilla kotijoukkue karkasi nopeasti 12 pisteen johtoon. Nokia pääsi kuitenkin tasaisella tahdilla otteluun mukaan ja ottelu eteni alle kymmenen pisteen erossa läpi koko ottelun.
Haiparvi esitti silmämääräisesti kauden parasta puolustuspeliään. Nokia joutui pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä ja kotijoukkueen hyvät sekä terävät puolustusrotaatiot aiheuttivat 23 pallonmenetystä vierailijoille. Silti Vasell näki pienissä ja sovituissa yksityiskohdissa todella paljon virheitä.
– Odotan, että pelaajat pystyvät tekemään yhteisesti sovittuja juttuja, mutta sitten joku pelaaja tekee tietyssä tilanteessa saman virheen kahdesti. Olen todella väsynyt, että samat henkilöt tekee samoja mokia, jotka maksaa joukkueelle aika paljon, Vasell puhisi.
Ottelun neljäs neljännes oli hyvinkin paljon kyse tahdosta, sillä kumpikaan ei loistanut hyökkäyspäässä. Korihailla oli monta vapaata kaukoheittoa, mutta pelaajat tuhri tilaisuutensa. Vajaat kaksi minuuttia ennen peliajan päättymistä Korihait johti 74–70, mutta Nokia pääsi tasatilanteeseen ja vei ottelun jatkoajalle.
Jatkoajalla BC Nokian ulkomaalaisvahvistukset onnistuivat tekemään ratkaisevia koreja samaan aikaan, kun kotijoukkueen vahvistuksista kahdesta kolmeen istui vaihtopenkillä. Ainoastaan Prince Oduro (12/8 lev/4 t) onnistui tekemään kaksinumeroiset lukemat. Bojan Sarcevic (11/9/9 s) jäi nokialaisten pihteihin lopussa, eikä kukaan muu ole onnistunut ottamaan sankarin viittaa harteilleen, kuin Sarcevic silloin kun ottelua ratkaistaan. Joukkue selvästi kaipaisi yhtä korintekovoimaista ulkomaalaisvahvistusta.
Huomionarvoista on myös se, että lopussa Korihait oli lähes seitsemän minuuttia ilman pelitilannekoria viimeisen neljänneksen lopusta jatkoajan loppuun asti.
– Viikonloppu menee videoita katsellessa. Välillä varmaan pitää haukata raitista ilmaa ja jatkaa katselua. Ei tuska tästä parane, vaan pitää pystyä tekemään paremmin asiat jatkossa.
Samaan aikaan Korihaiden ennakoitu pahin kilpakumppani Tapiolan Honka voitti oman ottelunsa Vilpasta vastaan. Sarjataulukossa Korihait putosi viimeiseksi, mutta kahdessa voitossa on Korihaiden lisäksi kolme muuta joukkuetta.
Korihaiden pelit jatkuvat ensi viikon sunnuntaina Kauhajoella.