Mobiililuotsille valtakunnallinen palkinto– Ukipolis mukana myös kansainvälisessä finaalissa

0
Katariina Torvinen on lähdössä loppuviikosta kansainvälisen kilpailun finaaliin. - Jo loppukilpailuun pääsy on mahtavaa.

Uusikaupunki

– Kyllä oli tunteikas perjantai-ilta. Saimme vasta kello 23 tietää, että voitimme, Ukipoliksen toimitusjohtaja Katariina Torvinen kertoo silmät säteillen. Vakka-Suomen palveluita yhteen kokoava Mobiililuotsi-sovellus sai perjantaina valtakunnallisen tunnustuksen. Mobiililuotsi palkittiin Maaseutupolitiikan neuvoston Maaseutupolitiikan helmi -palkinnolla Maaseutugaalassa Kurikassa. Finaalissa oli mukana viisitoista hanketta.

Maaseutugaalassa palkittiin EU-ohjelmakauden 2014–2022 parhaita hankkeita, joita on rahoitettu EU:n maaseuturahastosta Leader-ryhmien ja ELY-keskusten kautta.

– Mobiililuotsi-hanke on tuonut yhteen eritaustaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, ja luonut konkreettisen alustan hyvän elämän ja sujuvan arjen rakentamiseksi. Se on edistänyt uusien asukkaiden vastaanottamista, avointa yhteisöllisyyttä, kototutumista ja sosiaalista kestävyyttä. Hanke on myös pystynyt vastaamaan nopeasti vaihtuviin tarpeisiin ja luonut mallin myös muille alueille ja kansainvälisestikin hyödynnettäväksi, Maaseutupolitiikan neuvosto perusteli Mobiililuotsin voittoa.

Mobiililuotsi on finalistina myös koko EU:n laajuisessa Rural Inspiration Awards -kilpailussa, jossa palkitaan Euroopan parhaat maaseudun kehittämishankkeet. Suomesta on finaalissa mukana yhteensä viisi kehittämishanketta tai yritysinvestointia. Voittajat julkistetaan 6.10.

Mobiililuotsi sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun Valmet Automotive rekrytoi uutta väkeä Uuteenkaupunkiin. Ukipoliksen Asukasluotsaus-hankkeessa alettiin miettiä, miten tänne tulevat saisivat helpoiten tietoa kaupungista.

–  Mirva Salonen sai idean mobiilipalvelusta. Olin juuri tullut töihin Ukipolikseen ja aloimme heti miettiä, mistä saisimme hankkeelle rahoituksen, Torvinen kertoo.

Ukipolis sai rahoittajaksi Leader Ravakan.

– Lähdimme heti siitä ajatuksesta, että näin merkittävää hanketta ei lähdetä tekemään vain yhdelle seudulle, sen on oltava hyödynnettävissä ja monistettavissa niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin. Nyt on minkä tahansa kaupungin tai kunnan helppo tuoda ne omat palvelut esille hyödyntäen tässä pilotissa luotua pohjaa. Tämä tunnustus on osoitus, että lähdimme oikealle tielle.

Tammikuussa 2022 käyttöön otettu Mobiililuotsi suunniteltiin alun perin alueelle tulevien maahanmuuttajien ja uusasukkaiden tarpeisiin, mutta siitä hyötyvät myös paikalliset asukkaat ja matkailijat. Sovellusta voi käyttää tällä hetkellä suomeksi, englanniksi ja ukrainaksi.

Mobiililuotsi-sovelluksen teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen CYF Digital. Sovellus on tehty kunnianhimoisesti ja rakennettu heti EU:n datastandardien mukaisesti.

– Keskeinen tietolähde on kuntien päivittämä palvelutietovaranto. Sovelluksessa hyödynnetään myös muita avoimen datan lähteitä, automaatiota ja se kytkeytyy valtakunnalliseen AuroraAI-tekoälyverkkoon. Kaikki nämä mahdollistavat nopean skaalautumisen eri kuntiin ja seutuihin, Susanna Lahtinen CYF Digitalista sanoo.

Mobiililuotsilla on jo yli 2 000 käyttäjää ja se auttaa ihmisiä valtakunnallisten, kunnallisten ja kaupallisten palveluiden pariin ja esimerkiksi uusien harrastusten äärelle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän