Lapsi katsoo kerhon ovelta ihmeissään leikkiviä lapsia ja sen jälkeen hän katsoo kerhon alttaripöytää ja menee istumaan pienelle puiselle penkille alttarin ääreen. Me ohjaajat katsomme toisiamme ihmeissämme ja siinä hetkessä ymmärrämme, että tämä lapsi on ollut mukana koko pienen olemassaolon aikansa, jo kaukalosta lähtien, saattamassa isosisarustaan kerhoon. Lapsi on nähnyt, kuinka isosisarus on eteisestä päästyään mennyt suorinta tietä istumaan tuon alttarin äärelle heti kerhon alettua.
Päätämme aloittaa ihan ensimmäisen päiväkerhopäivän hartaushetkellä. Kiitollisena mietin sitä vanhempaa, joka tämä lapsi kainalossaan jaksoi tuoda vanhempaa lastaan seurakunnan päiväkerhoon. Kiitollisena mietin isomman sisaren raivaamaa polkua, jota pitkin sisaruksen oli helppo tulla perästä ja aloittaa oma päiväkerhotiensä.
Monta kertaa vuosien varrella olen kuullut vanhemmilta, kuinka lapsi kotona leikkii päiväkerhoa. Usein siinä leikissä juuri merkityksellisin hetki on se, kun kynttilä sytytetään, lauletaan laulu ja laitetaan kädet yhteen.
Elämään tarvitaan siivet ja juuret. Uskonjuurten kasvatus alkaa jo hyvin pienenä. Tuomalla sisarusta päiväkerhoon, perhekerhoon, käymällä perheen kanssa kirkossa, rukoilemalla iltarukous, pelkkä kynttilän sytytys luo jo taivaallista rauhaa. Päiväkerhot ovat alkaneet Uudenkaupungin seurakunnassa jo helmikuussa 1971. On iso ilo olla mukana jatkamassa uskonjuurten kasvatusta. ”Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.”
Siunattua syksyä
Katri Suomi-Torni
Vastaava
lastenohjaaja Uudenkaupungin seurakunta