Pyhämaassa juhlittiin syksyn satoa

0
Tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta, MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Terhi Löfstedt muistuttaa.

Pyhämaan sadonkorjuujuhlassa sunnuntaina puhunut MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Terhi Löfstedt muistuttaa valmiudessa olemisesta. Se kuvaa asennetta, josta kaikki hyötyvät niin arjessa kuin poikkeusaikoinakin.

– Se lähtee epävarmuuden tiedostamisesta. Maailma voi muuttua ja se muuttuu, pyytämättä ja yllättäen, hän korosti.

Vuosisadan alussa riehunut espanjantauti tiedetään, mutta kuinka moni uskoi vastaavan taudin leviämiseen vielä 2020-luvulla. Nyt uskotaan ja ollaan valmiimpia se kohtaamaan ja taudin kanssa on opittu elämään. Ollaan myös valmiimpia jos se uusiutuu.

– Aluksi pelättiin ruoan ja wc-paperin loppuvan. Nyt tiedämme, että suomalaiset pysyvät ruoissa ja papereissa, maskitkin saatiin riittämään, Löfstedt uskoi.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan nosti esille huolen ruoan riittävyydestä. Sodan valossa onkin opittu ymmärtämään, että ruoka tai sen tuotannon vaatimat tarvikkeet eivät ole itsestään selviä.

– Aivan samoin on pohdittu energian ja lämmön saatavuutta. Tämä on herättänyt meissä halun olla valmiina ja varmistaa, että ruokaa ja lämpöä sekä energiaa on saatavilla huomennakin, Löfstedt muistutti.

Ruoka- ja energiahuollon varautuminen on valtakunnallisesti Huoltovarmuuskeskuksen koordinoimaa, yhteistyössä elinkeinoelämän ja järjestöjen kanssa. Ruokahuoltovarmuus perustuu ruokaketjun toimintaan. Tuotannon tuleekin olla jatkuvaa.

– Jotta kansalaisille turvattaisiin ruoka määrällisesti ja laadullisesti elintarvikehuollon on oltava jatkuvaa. Se perustuu alan riittävään kannattavuuteen elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Jos ruoka loppuu täällä tänään, ei sitä huomennakaan saa, Löfstedt painotti.

Suomi on tällä hetkellä melko omavarainen peruselintarvikkeiden osalta ja kaupoissa myytävästä ruoasta noin 80 prosenttia on kotimaista.

– Tämä on erinomainen tae tulevaisuudelle, kun vaan saamme tuotantopanokset ja tuotteiden hinnat kohtaamaan ja pidettyä alan kannattava, Löfstedt korosti.

Poikkeusaikoina on turvallista takertua konkreettisiin asioihin ja hamstrata niitä. Löfstedt kertoo isoäitinsä olevan nyt 99-vuotias ja muistavan vielä hyvin kahvin loppumisen. Hänelle pitääkin aina muistaa sitä tuoda.

Makaronin ja kahvin lisäksi tarvitaan muutakin. Myös yhteisöllisyys on tärkeää. Korona-aika oli raskas etenkin ikäihmisille. Nuoremmat pääsivät eristystä paremmin karkuun.

– Nyt Euroopassa käytävä sota kannustaa yhteisöllisyyteen ja yhteisvastuuseen. Ihminen tarvitsee ruokaa ja lämpöä, mutta myös lajikumppaneita, yksin ollaan turvattomia, Löfsted muistutti.

Talvesta on tulossa karu Ukrainassa ja meilläkin toiset villasukat voivat olla tarpeen. Hankaluudet on kuitenkin helpompi kestää, kun ei tarvitse olla yksin. Yhteisöllisyys ja yhteinen vastuunkanto vievät vaikeiden aikojen yli. Huoltovarmuuskeskuksenkin on helpompi huolehtia tarpeistamme, kun itsekin olemme vastuullisia toimijoita. Myös heikommista on pidettävä huolta.

Seurakunnan tervehdyksen tuonut kappalainen Juhani Kapiainen muistutti hänkin varautumisesta, joka on järkevää ja viisasta, puhutaan sitten ruoasta tai hengellisestä varautumisesta. Varautuminen tuo myös turvallisuutta. Kapiainen kehui myös puolukkakiisseliä, jota on hiljattain itsekin valmistanut.

Hän iloitsi myös hyvin menneestä viimeisestä virassa pitämästään saarnastaan Pyhämaan kirkossa.

Sadonkorjuujuhlaan kokoontunut väki sai nauttia myös maistuvasta keitosta ja kahvipöydän antimista. Sekä hyvästä musiikista ja yhteislaulustakin.

Rauno Laine