Kolehmaisella on selkeä huoli luottamuksen säilymisestä. Tämä nousee vahvasti esille poliisiylijohtajan puhuessa Paikallislehtien Päätoimittajayhdistykselle. Kun poliisi joutuu resurssipulassaan kohdentamaan tutkintaa yhteiskunnan kannalta pahimpiin rikoksiin, eivät kaikki pienet päivittäisrikokset selviä. Poliisiylijohtaja myöntää, ettei esimerkiksi omaisuusarvoltaan vähäisten umpipimeän kellarikomeromurtojen tai pyörävarkauksien tutkintaan ole resursseja.
– Jos tekijä jää verekseltään kiinni, voimme tehdä pöytäkirjan ja toimittaa asian syyttäjälle. Muutoin tällaiset jutut jäävät selvittämättä, elleivät ne sitten paljastu isomman rikossarjan yhteydessä.
Kolehmainen sanoo, että jos kansalaiselle jää tunne, ettei hänen asiaansa hoideta, vaikuttaa se niin poliisin kuin oikeusjärjestelmän luottamukseen. Vaikutukset ovat pitkäkestoiset. Tätä viestiä hän yrittänyt viedä myös päättäjille.
– Poliisivaltiota en halua, mutta poliisi täytyisi pitää sen verran toimintakykyisenä, että voimme palvella kansalaisia. Kuka meistä voi arvottaa, että toisen kansalaisen kokema murto on tärkeämpi kuin toisen? Lain mukaan poliisilla on mahdollisuus priorisoida, ja sitä joudumme tekemään.
Hän kiteyttää: jos poliisi menettää luottamuksen, on työn tekeminen mahdotonta tai ainakin hyvin vaikeaa. Siitä on esimerkkejä maailmalta.
Luottamusta voi rapauttaa maaseudulla sekin, että poliisi näkyy katukuvassa harvoin. Kun vielä vuonna 1996 Suomessa oli 254 nimismiespiiriä, on nyt poliisihallituksen alaisuudessa 11 poliisilaitosta. Lisäksi Ahvenanmaalla on oma poliisilaitos. Keskusrikospoliisi on taas valtakunnallinen toimija.
Palvelut eivät ole lähellä, mutta voisivatko entisajan kyläpoliisit tehdä vielä paluun?
Seppo Kolehmainen kertoo asian olleen mietinnässä poliisihallituksessa, sillä poliisi on joutunut kipuilemaan toimitilaverkkonsa kanssa jo pitkään.
Uusia poliisiasemia poliisiylijohtaja ei lupaa, mutta voisiko kunnissa olla piste, jossa poliisipartio kirjoittaa rikosilmoituksen tai tekee tarkkuuspuhalluksen?
– Tällaiset pisteet voisivat olla yksi tulevaisuusvaihtoehto. Ne voitaisiin laajentaa myös valtion palveluiden yhteispalvelupisteeksi. Poliisin lisäksi tarjolla voisi olla Kelan, Verohallinnon, Maanmittauslaitoksen ja Maahanmuuttoviraston palveluja, hän miettii.
Kovin ruusuiseksi poliisi ei Suomen tulevaisuutta maalaa, jos kehitys jatkuu nykyisellään. Strategiassaan poliisi on tehnyt havaintoja: järjestäytynyt rikollisuus kasvaa, kansainvälistyy ja kovenee. Seksuaali- ja huumerikollisuus lisääntyy, samoin verkkorikollisuus.
Erityisen huolestunut Kolehmainen on kuitenkin alle 15-vuotiaiden väkivallasta. Tapausmäärät ovat nousseet valtakunnallisesti.
– Väkivallasta on lyhyt askel järjestäytyneeseen rikollisuuteen, hän huomauttaa.
Syitä on paljon, mutta yksi asia on varma:
– Ongelma ei ole vain poliisin käsissä, vaan kyse on yhteiskunnallisesti isosta asiasta. Syrjäytyminen on suurin uhka suomalaiselle yhteiskunnalle. Meillä on esimerkiksi koronan jäljiltä paljon hyvinvointivelkaa jäljellä. Myöskään tämänhetkinen mielenterveyden hoito ei anna hyvää pohjaa syrjäytymisen ehkäisemiselle.
Epävarma aika lisää eriarvoistumista, mikä taas ruokkii jengiytymistä ja ääriliikkeiden nousua. Poliisiylijohtaja nostaakin erityisesti esille katujengit.
– Kollegani Ruotsista on jo vuosikausia varoittanut, että älkää tehkö samoja virheitä. Olemme siinä tilanteessa, että suunnasta on selvä signaali ja meidän pitäisi tehdä voimakas väliintulo. Jostain syystä viesti ei mene Arkadianmäelle läpi.
Päätoimittajien tapaamisessa nousi esille myös poliisin tiedotus, josta paikallislehdistöllä on hyvin erilaisia kokemuksia. Osassa maata tiedotus toimii, osassa ei. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen huomauttaa, että poliisin on toimittava tiedottamisessaan lain puitteissa.
– Paikallislehtien tuki poliisin työlle on tärkeä. Media kertoo kansalaisille työstämme. Emme ole ohikiitävä auto, vaan ihmisten joukossa, Kolehmainen summaa.