– Mistä ne ”kukat” saatiin, se on toinen juttu. Ne olivat ihan vain jotain heiniä, Vestilä naurahtaa.
Sen jälkeen työpaikat ovat vaihtuneet, mutta lähes aina hän on ollut jotain myymässä.
– Koko ikäni olen kaupan alalla ollut, kukkakauppiaana, kioskissa ja baarissa, Vestilä luettelee.
Lisäksi hän on työskennellyt postissa ja sanomalehtien jakajana.
– Monta työpaikkaa on ollut. Työhullu tässä täytyy ollakin, Vestilä hymähtää.
Pyhämaan Kyläkauppaa hän on pyörittänyt viitisen vuotta. Sitä ennen hän piti Hakametsässä Metsätuuli-nimistä lähikauppaa, joka oli Vestilän mukaan enemmän kioskimainen kuin kyläkaupat yleensä.
Pari vuotta Vestilä oli sekä Metsätuulen että Pyhämaan kyläkaupan yrittäjänä.
– En muista siitä ajasta oikein mitään. Se oli liikaa yhdelle ihmiselle. Kauppojen pitää nykyään olla auki seitsemänä päivänä viikossa, se oli raskasta aikaa, Vestilä muistelee.
Metsätuulella kilpailua oli enemmän ja paikan pitäminen kävi kalliiksi.
– Sähkölaskut ja kaikki. En pystynyt pitämään kahta paikkaa. Kuvitella, mitä ne laskut olisivat nyt.
Margareeta ”Keetta” Saarni pyöritti Pyhämaan kyläkauppaa lähes 30 vuotta ja paikalla on ollut kauppa jo sitä ennen.
Vestilä tunsi ”Keettan”, joka oli jo jonkin aikaa etsinyt kaupalle jatkajaa. Jonkin aikaa mietittyään Vestilä päätti jatkaa kyläkauppaperinnettä Pyhämaanraitilla. Pyhämaassa elämä on kesällä vilkasta, mutta rauhallisemmat ajat eivät sinänsä haittaa, kunhan asiakkaita kuitenkin on.
– Ei haittaa, vaikka talvella on hiljaisempaa. Ehtii hengittää.
Syksylläkin asiakkaita käy tasaiseen tahtiin. Palveluista löytyvät esimerkiksi posti ja veikkaus sekä polttoainetta, joiden vuoksi joutuisi muuten ajamaan kauemmas.
Hinnoissa ei kuitenkaan pysty kilpailemaan suurempien kanssa.
– Minulla on 3000 litran bensatankki. Jouduin tilaamaan bensaa, kun hinnat olivat ylhäällä. Se on pakko myydä siihen hintaan, vaikka muualla ovat hinnat laskeneet.
Seuraavan tilauksen hän sai kuitenkin tehtyä 20 senttiä halvemmalla litrahinnalla.
Jo Keettan aikana puhuttiin, että kyläkaupassa on paljon tavaraa, mutta valikoima on vain kasvanut. Etuna on se, että ei tarvitse tilata suuria määriä.
Asiakkaina on paikallisten ja kesäasukkaiden lisäksi kauempaakin tulevia, jotka tulevat ihmettelemään valikoimaa. Myös Pyhämaan muut palvelut vetävät ihmisiä puoleensa.
– Pamprinniemen ja frisbeegolfradan kävijät käyvät samalla kaupassa.
Vestilä kuuntelee paljon asiakkaiden toiveita.
– Kesällä asiakas kysyi, että onko savupiippuja. Vastasin, että ei ole, mutta jos hän lupaa tulla viikon päästä hakemaan, niin lupaan että on.
Toinen taas kysyi autoa. Vestilä vastasi samalla tavalla, mutta onneksi silloin kysyjä ei ollut tosissaan. Savupiipun kyselijä sen sijaan sai haluamansa.
Tavallisten elintarvikkeiden lisäksi kaupasta löytyy esimerkiksi kalastus- ja grillaustuotteita, leluja, Pyhämaa-tuotteita ja sisustustarvikkeita.
– Kun Metsätuuli loppui, toin koru- ja askartelutarvikkeita tänne.
Koronan jyllätessä pahemmin oli sillä vaikutusta myös kyläkaupan toimintaan. Moni etätyötä tekevä jäi kotiin ja osti enemmän paikallisesta kaupasta.
– Koronan vaikutus oli +-0. Kokosin ulos pahvilaatikoita ja kauppakasseja, joita ihmiset hakivat. Asiakkaita oli vähemmän, mutta ostettiin kerralla enemmän.
Paljon enemmän hirvittää hintojen ja erityisesti sähkön hinnan nousu. Sähköä kuluu aina, eikä esimerkiksi pakastimia voi ottaa pois päältä. Tarkoituksena onkin lokakuussa nipistää aukiolotunneista tunnin verran pois eli jatkossa kauppa menee kiinni viideltä.
– Otetaan siitä päästä pois, kyllä ihmiset tottuvat, Vestilä uskoo.
Vestilä asuu Haimiossa, mutta hakee joka aamu kaupungista leivät ja lehdet. Autossa istuminen onkin hyvä hetki rauhoittua ennen työpäivää.
Raskas työ on vaatinut veronsa ja Vestilä on kärsinyt selkä- ja lonkkavaivoista. Pitkät sairauslomat eivät houkuttele, mutta leikkauskaan ei ole tässä vaiheessa mahdollista.
Töistä ei kuitenkaan halua helposti luopua.
– Olen lääkärillekin sanonut, että 15 vuotta aion tässä vielä olla.
Kyläkaupan yrittäjänä kuulee asiakkaiden kuulumiset. Työ on henkilökohtaista palvelua monin tavoin.
– Se on vertaistukea myös. Joskus täytyy varoa, että kuinka paljon kertoo omia asioita, mutta joskus myös saan vertaistukea.
Pyhämaan Kyläkauppa
Yrittäjä: Sari Vestilä
Yrittäjänä alalla: 15 vuotta
Perustamisvuosi: 2018 (samassa paikassa toiminut kauppa vuosikymmeniä)
Ala: päivittäistavarakauppa
Työntekijöiden määrä: kesäaikaan kaksi, muuten yrittäjän lisäksi yksi noin kerran viikossa
Tässä juttusarjassa esitellään paikallisia pienyrittäjiä muutaman viikon välein.