Sattuman kautta karaokemestariksi – Ville-Markus Vesterinen tähtää esiintyjäksi

0
Ville-Markus Vesterinen putsasi palkintopöydän karaoken SM-kisoissa.

Ville-Markus Vesterinen oli kesällä viettämässä viikonloppua kaveriporukassa Porvoossa. Porukka päätti suunnata kaupungin yöelämään ja karaokebaariin. Päätös saattoi muuttaa koko nuorukaisen elämän.

– Aina kun on mahdollisuus laulaa karaokea, käyn laulamassa. Lauloin Janne Raappanan Kaksi onnellista -kappaleen ja se meni hyvin. Sen jälkeen minulta kysyttiin sähköpostiosoitetta ja sen kummemmin ajattelematta annoin sen, Vesterinen kertaa.

Kysyjäksi paljastui Lexa Mikkola , joka järjestää karaoken SM-kisoja. Pian Vesterinen sai kutsun SM-karaoken finaaliin, mutta ei aluksi ajatellut osallistua.

– Elokuun viimeinen päivä oli viimeinen päivä ilmoittautua. Päätin, että perhana, ei tällaisia mahdollisuuksia enää välttämättä tule.

Kovatasoinen finaali järjestettiin Härmän kylpylässä 24.9. Osa finalisteista oli Vesterisen tavoin kutsuttu mukaan, osa oli muissa kilpailuissa menestyneitä. Koronan vuoksi karsintoja ei enää ole järjestetty pariin vuoteen.

Finaalipäivä oli pääasiassa odottelua. 47 finalistin joukossa Vesterisen lauluvuoro oli 19. Lavalle hän suuntasi rennoin ajatuksin harjoittelematta sen kummemmin ja päätti luottaa samaan kappaleeseen kuin Porvoossa.

– Se meni tosi hyvin, mutta ei annettu mitään palautetta, enkä tiennyt yhtään onko finaaliin mahdollisuuksia. Sitten oli 5–6 tuntia odottelua, esiintymisestä nauttiva Vesterinen kertaa.

Kun miesten finalisteista oli lueteltu kahdeksan, Vesterinen oli varma, ettei päässyt jatkoon, mutta yhdeksäntenä hänen nimensä kuulutettiin kymmenen finalistin joukkoon.

Vesterinen oli ilmoittanut, että laulaa Juha Metsäperän Olen lähelläsi , mutta päättikin lennosta vaihtaa kappaleeksi Neljän Suoran Siipirikon .

Mukana olleille kavereille ja puhelimitse omalle äidilleen hän ehti vaihdosta raportoida, mutta järjestäjille se tuli yllätyksenä.

– Se meni tosi hyvin, ihan putkeen. En silti ajatellut, että on mitään mahdollisuuksia. Ajattelin, että vaikka kolmas sija olisi tosi hieno juttu. Olin varmaan kilpailun nuorin osallistuja ja siellä oli tosi kokeneita, hyviä laulajia.

Voittajaa kuvailtiin rennoksi esiintyjäksi, joka taitaa tarinan kerronnan uskottavasti.

– Mietin, että ovat aika minulle tyypillisiä piirteitä ja sitten sanottiin minun nimeni!

22-vuotias Vesterinen voitti paitsi miesten myös yleisen sarjan.

– Mitä täällä tapahtuu, ei voi olla totta, Vesterinen kuvaili tuntemuksiaan.

Yksi palkinnoista on levytyssopimus Jari Puhakan Puhis Recordsin kanssa yhdestä kappaleesta. Muun muassa Bumtsibum -ohjelmasta tuttu Puhakka säveltää ja sanoittaa kappaleen, vaikka Vesterinen sanoo itsekin tehneensä lauluja, jotka ovat ainakin vielä toistaiseksi jääneet hänen omaan tietoonsa.

Molemmat kilpailukappaleet olivat iskelmää ja Vesterinen tuntee, että iskelmässä hän pystyy parhaiten tulkitsemaan tekstiä.

– Ennemmin iskelmää tai tangoa kuin Suomi-poppia tai diskomusiikkia, Vesterinen tuumii.

Hän ei ole aina luottanut omiin kykyihinsä, vaikka on esiintynyt Uudenkaupungin teatterin lavalla musikaaleissa. Kilpailun voitto antoi aivan uutta itseluottamusta itsekriittiselle esiintyjälle.

Vielä alkuvuodesta kodinkonemyyjänä työskentelevä Vesterinen ei tiennyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Nyt hän on entistä varmempi, että haluaa esiintyä työkseen, on se sitten laulamista tai vaikka juontamista.

Laulukilpailut ovat mahdollisuus nousta esille pienestä kaupungista.

– Olen miettinyt The Voice of Finlandia ja Tangomarkkinoita. Voice voisi olla parempi, koska sitä kautta pääsee paremmin esille, jos pärjää. Toki Tangomarkkinoiltakin voi päästä, Vesterinen pyörittelee ja toteaa, että saattaa osallistua molempiin ensi vuonna.

Ugin lukion käynyt Vesterinen on antanut jatko-opintojen vielä odottaa.

– Odotan ja fiilisten. Olen kuitenkin tosi nuori edelleen. En halua opiskella jotain, mistä totean parin vuoden päästä, ettei se ollutkaan minun alaani.

Jossain vaiheessa kenties paikkakunta vaihtuu, mutta uusikaupunkilaisuus ei.

– Tykkään siitä, että olen mukana uusikaupunkilaisena, en esimerkiksi helsinkiläisenä. Meillä on mökki täällä ja koko suku on täällä. Se, että saan esiintyä ukilaisena, on tärkeää.

Rakentamassa siltaa uudessa reality-ohjelmassa



Ville-Markus Vesteristä on nähty viimeksi Uudenkaupungin teatterin lavalla Mannapuuroa ja mansikkaa -musikaalissa. Sen jälkeen hän on kieltäytynyt kolmesta näytelmästä muiden kiireiden vuoksi.

Niistä hän ei ole voinut tähän asti kertoa kuin kaikkein läheisimmilleen, mutta vihdoin syyskuun lopussa oli luvallista paljastaa, että hän on mukana Suomessa täysin uudessa reality-ohjelmassa.

The Bridge Finland on suoratoistopalvelu Amazon Primen ensimmäinen suomalainen realityohjelma, jolla palvelu pyrkii saamaan jalansijaa Suomessa.

Ohjelma alkaa 4.11. ja sitä juontaa näyttelijä Antti Reini .

Vesterinen ei saa paljastaa, mitä ohjelmassa tapahtuu, mutta sen verran voi kertoa, että ohjelmassa tavoitellaan 50 000 euron palkintoa. Kaksitoista kilpailijaa rakentaa yhdessä siltaa, joka täytyy saada valmiiksi, muuten kukaan ei voita palkintoa.

– Se on ihan koko perheen ohjelma. Ei mitään tempparit-sekoilua, siitä tulee hyvä, Vesterinen naurahtaa.

Hän piti ohjelman ideasta ja haki mukaan.

– Kai he ajattelivat, että olen hyvä tyyppi mukaan.

Ohjelmaformaatti on ollut suosittu Espanjassa ja Iso-Britanniassa ja nyt tulee omat versiot kaikkiin Pohjoismaihin.

Ohjelmassa on kaikkiaan kuusi jaksoa, jotka ilmestyvät Amazon Primeen 4.11. alkaen.