Sorvakon Crusell-puistoon on valmistunut asfaltoitu koripallokenttä padel-kenttien läheisyyteen. Kenttä on muuten valmis, mutta kentältä puuttuu vielä viivat.
– Olen maalauksesta sopinut jo maalausfirman kanssa, mutta asfaltin pitäisi olla kuiva, kun maalataan. Viivat maalataan viimeistään keväällä, kaupungin työpäällikkö Mikko Jalonen kertoo.
Kenttä on ollut suunnitteilla viime vuodesta lähtien, mutta Jalosen mukaan, määrärahaa ei koriskentälle ollut viime vuonna, mutta pohjatyöt tehtiin pääosin valmiiksi. Syksyn aikana kenttä lopullisesti viimeisteltiin.
Asfaltti on 17m x 27m, ja kentälle maalataan rajat 15m x 25m kokoiselle kentälle. Pelikenttä on siis täysleveä, mutta kolmisen metriä normaalikenttää lyhyempi.
– Ison puun ja pyörätien takia siihen ei mahtunut kunnolla täyspitkää kenttää, ja itse käyttäjänä ajattelen, että katukoriksen kannalta täysi leveys on tärkeämpi kuin pituus, Jalonen huomauttaa.
– Halusimme myös, että rajaviivojen ulkopuolella on metri asfalttia turva-alueena, eikä heti nurmikkoa tms. liukasta materiaalia.
Kentällä on tällä hetkellä kolme koria, joista kaksi on päädyissä ja yksi keskellä sivussa. Tarkoituksena oli käyttää vanhalta beachkoriskentältä purettuja koreja keskellä, mutta toisen tolppa oli Jalosen mukaan niin vinossa, ettei sitä voinut käyttää.
– Alkuperäinen ajatus oli, että päädyissä olevat korit ovat aikuisten korkeudella ja keskellä olevat lasten korkeudella. Myöhemmin varmaankin hankitaan myös toinen matala kori kentälle, Jalonen sanoo.