Sote-järjestöillä aikaa hakea avustusta 11.11. asti

0
Järjestöt tekevät monenlaista työtä esimerkiksi vanhusten tukemiseksi.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus päätti tiistain kokouksessaan täsmentää järjestöavustusten hakuohjeita. Hakuaikaa on 11.11. asti.

Hyvinvointialueen järjestöavustusten periaatteena on turvata sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytykset siirtymävaiheessa. Toiminta-avustukset kohdentuvat ensi vuonna niihin järjestöihin, joita kunnat ovat tähän asti tukeneet. Lisäksi huomioon otetaan ne järjestöt, joiden toiminta on ollut koronan vuoksi rajoittunut niin, ettei avustusta ole myönnetty vuosina 2021–2022. Aluehallitus päättää avustuksista joulukuussa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän