
– Vastaanottokeskus avattiin 1.10. ja jo 3.10. ensimmäiset perheet saapuivat Joutsenosta bussilla ja kolmella henkilöautolla tänne Uuteenkaupunkiin, vastaanottokeskuksen johtaja Sofia Ulfstedt kertoo.
Vastaanottokeskus oli jo ehtinyt hankkia tulijoille asunnot sekä perustarvikkeet.
Keskuksessa työskentelee kymmenen eri alan ammattilaista. Kaikki Vakka-Suomen alueella yksityismajoituksessa asuvat ukrainalaiset siirtyvät marraskuun aikana Uudenkaupungin vastaanottokeskuksen asiakkaiksi. Vastaanottokeskus hoitaa marraskuun alusta myös kaikkien Vakka-Suomen kuntien kuntamallisopimusasiakkaiden palveluita.
Keskusta pyörittää sote-alan yritys Medivida, joka on tehnyt toiminnasta sopimuksen maahanmuuttoviraston Migrin kanssa.
Vastaanottokeskus toimii haja-asutusmallilla. Vastaanottokeskuksessa ei ole omaa asuntolaa, vaan tulijoille hankitaan asunnot tavallisilta vuokra-asuntomarkkinoilta.
Migri päättää, mihin transit-keskuksiin tulevat ukrainalaiset kulloinkin ohjataan. Esimerkiksi Medividalla on kolme vastaanottokeskusta: Uudessakaupungissa, Salossa ja Kankaanpäässä. Uudenkaupungin vastaanottokeskuksella on sopimus Migrin kanssa 200 asiakaspaikasta. Ulfstedt arvelee, että paikkamäärä täyttyy jo tämän syksyn aikana.
– Me raportoimme Migrille viikoittain tilanteesta. Jos paikkamäärä täyttyy, sitten on ehkä mahdollista nostaa paikkamäärää, Ulfstedt sanoo. Nämä ratkaisut kuuluvat kuitenkin Migrille. Medivida hoitaa käytännössä asuntojen ja perustarvikkeiden hankinnan sekä tarjoaa vastaanottopalvelut tulijoille.
Ulfstedt on saanut tiedon, että jo tällä viikolla Uuteenkaupunkiin on tulossa jälleen parikymmentä ukrainalaista lisää.
– Kun ukrainalaiset tulevat, heillä on monen päivän matka takanaan Ukrainasta Suomeen. Eivät he paljon jaksa puhua. Ihmiset ovat vain tyytyväisiä, kun saavat asunnon ja pääsevät suihkuun, Ulfstedt kuvailee.
Vastaanottokeskuksen vastuulla on asuntojen hankinta. Lisäksi asuntoihin ostetaan valmiiksi sängyt, keittiön pöytä, tuolit sekä keittiön perustarvikkeet ja siivousvälineet. Ruuan tulijat ostavat itse kaupasta vastaanottorahalla.
Vastaanottokeskus on tehnyt jo lähes 40 asunnosta vuokrasopimuksen. Uusia asuntoja etsitään koko ajan, sillä asuntoja tarvitaan vielä saman verran lisää. Eniten tarvetta olisi kaksioille.
– Otamme mielellämme vastaan vinkkejä asunnoista. Asunnolta ei vaadita mitään erityistä, mutta sen täytyy olla kohtuullisessa kunnossa eli asunto, johon itsekin voisi muuttaa.
Medividan vastaanottokeskus perustettiin Uuteenkaupunkiin nopealla aikataululla. Ulfstedtin mukaan rekrytointi on silti onnistunut hyvin. Keskukseen haetaan vielä yhtä sosiaalityöntekijää sekä sosiaaliohjaajaa.
– Medividan keskukset tekevät keskenään yhteistyötä. Saimme toisesta keskuksesta lainaan työntekijöitä, joten meillä on jo täydet resurssit, vaikka vakinaista henkilökuntaa vielä haetaan.
Rekrytointitilanne on siinä mielessä poikkeuksellinen, kun kukaan ei tiedä, kuinka pitkään vastaanottokeskus toimii.
– Vastaanottokeskus toimii niin pitkään kuin tarvitaan. Ukrainalaisten kannalta olisi tietenkin toivottavaa, että aika on lyhyt.
Ulfstedt vastaa vastaanottokeskuksen hallinnollisista tehtävistä. Operatiivista toimintaa keskuksessa johtaa vastuuohjaaja Anne Tyrväinen, joka on työskennellyt aiemminkin vastaanottokeskuksessa. Tyrväinen sanoo, että ukrainalaisten sijoittumista Suomeen helpottaa se, että heidät otetaan joka puolella lämpimästi vastaan. Ihmiset ovat olleet halukkaita ja valmiita auttamaan.
– Keväällä saapuneet ukrainalaiset eivät tulleet pahimmilta sota-alueilta tai olivat olleet sota-alueella vain vähän aikaa. Nyt tulijoilla saattaa olla paljon pahempia kokemuksia. Meillä on vastaanottokeskuksessa muun muassa sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja, jotka auttavat tulijoita.
Ulfstedt ei ole aiemmin työskennellyt vastaanottokeskuksessa, mutta hän on toiminut vapaaehtoisena pakolaisia auttamassa.
– Olin keväällä Varsovassa hakemassa ukrainalaisia Suomeen. Siellä kohtasi valtavan hädän, kun ihmiset eivät tienneet, mihin lähteä.