Ugissa havaittu majava onkin euroopanmajava

0

Kesällä Kasarminlahden rantamilla havaittu majava on todettu sittenkin euroopanmajavaksi. Tieto perustuu Luonnonvarakeskuksen tutkimiin lastunäytteisiin. Lastuista on saatu majavan dna:ta.

Luonnonvarakeskuksesta tuli aluksi tieto, että majava olisi kanadanmajava ja vaikutti siltä, että vieraslaji olisi levittäytynyt Uuteenkaupunkiin. Uuden tutkimuksen mukaan näin ei kuitenkaan ole.

Riistasuunnittelija Lasse Heimo Varsinais-Suomen riistakeskuksesta kertoo, että sekä Kasarminlahden tuntumassa havaittu majava että Lokalahden Pitkäluodossa liikkuva majava ovat Luonnonvarakeskuksen mukaan molemmat euroopanmajavia. Sen sijaan Kustavissa liikkunut majava on todettu lastujen dna-näytteellä kanadanmajavaksi.

Euroopanmajava on alkuperäislaji ja sen pyyntiin tarvitaan Suomen riistakeskuksen myöntämä pyyntilupa. Kanadanmajava on vieraslaji ja sen metsästykseen ei tarvita pyyntilupaa.