UGK:n puheenjohtaja Jere Laine toivoo lisää junioreja mukaan lajiin

0
Reilu vuoden ajan Uudenkaupungin Golfklubin puheenjohtajana toiminut Jere Laine on tyytyväinen golfklubin suunnasta.

Uudet tuulet ovat puhaltaneet jo parin vuoden ajan Uudenkaupungin Golfklubilla. Joulukuussa 2020 golfklubi sai uuden toiminnanjohtajan ja viime vuonna seuran hallituksen puheenjohtaja vaihtui. Pitkäaikaisen puheenjohtaja Simo Rosendahlin kokousnuijan otti haltuunsa uusikaupunkilainen Jere Laine.

– Simon mielestä olin sopiva hänen paikalleen ja ilmeisesti joku muukin oli vinkannut. Tartuin rohkeasti haasteeseen ja olen tykännyt kovasti meidän seuraporukan tekemisestä, Laine kertoo.

Golfia Laine on ehtinyt pelata kymmenisen vuotta. Urheilutaustaa löytyy myös jääkiekon puolelta, mutta käytyään green card -kurssin golf vei Laineen mennessään. Seuratyöhön hän lähti mukaan viitisen vuotta sitten.

– Liityin aluksi meidän junioritoimikuntaan ja myöhemmin toimikunnan vetäjäksi. Meillä on järjestetty valtakunnallisia 24h junnugolf -tempauksia, joissa pelataan vuorokauden ajan ja kerätään varoja juniorien hyväksi. Se oli kipinä sille, että halusin lähteä toimintaan.

29-vuotias Laine johtaa vuotta vanhemman toiminnanjohtaja Henri Hilpisen kanssa perinteistä golfklubia. Joku voisi miettiä, että iän perusteella kaksikko olisi liian kokematon, mutta Laine ei koe omalta osaltaan asiaa niin.

– Vastuu on tietenkin iso, kun esimerkiksi johtaa kokouksia ja pitää huolen asioiden etenemisestä. Laji on kuitenkin tuttu ja rakas, niin ei tässä mitään uutta hirveästi tule eteen. Ja tietenkin kokeneemmilta saa sparrausapua tarvittaessa.

Eräänlaisesta nuorennusleikkauksesta voidaan kuitenkin sanoa, ja Laine onkin toiminnanjohtajan kanssa halunnut tuoda uusia ideoita ja ajatuksia mukaan toimintaan.

– Sosiaalisessa mediassa haluamme näkyä aktiivisesti. Henkilökohtaisesti tärkein asia kuitenkin on saada nuoret enemmän keskiöön ja terävöittää seuran urheilullista puolta.

Laine toivoisi, että UGK voisi olla samassa kastissa Korihaiden, Jää-Kotkien ja Nystarsin kanssa silloin, kun lasten vanhemmat miettivät jälkikasvuilleen harrastusta.

– Golf ei ehkä ole sellainen laji, joka on pinnalla koko ajan, mutta meillä on puitteiltaan erinomainen kenttä kävelymatkan päässä keskustasta sekä loistavat harjoitusmahdollisuudet simulaattoria myöden, hän vinkkaa.

Samalla huolta kuitenkin aiheuttaa vapaaehtoisten väheneminen. Klubilla, kuten monessa muussakin urheiluseurassa, vanhempi talkoolaisjoukko alkaa hiipumaan, eikä nuoria ja uusia vapaaehtoisia ole jonoksi asti.

– Siihen yritämme Henrin kanssa miettiä vaihtoehtoja, sillä innovatiivinen pitää olla. Ilman vapaaehtoisia toiminta ei pyörisi, Laine muistuttaa.

Lokakuun ollessa käynnissä illat pimenee ja viilenee, mikä näkyy suoraan golfkentän kävijämäärissä. Lokakuussa UGK järjestää vuotuisen päätösjuhlan, mutta aktiivisimmat käyvät pelaamassa niin pitkään kuin säät sallii.

Golf oli yksi niistä lajeista, joka kasvatti suosiotaan korona-aikana ja Uudessakaupungissa kävijämäärät olivat kahtena edellisvuona korkeat. Nyt kun tilanne on normalisoitunut tänä kesänä, kävijämäärät ovat palanneet vanhalle tasolle.

– Olemme saaneet seuraan hyvin uusia jäseniä, mutta ei ole kuitenkaan ollut aivan toivottua kehitystä. Samanlaista trendiä on nähtävissä myös muilla Suomen kentillä, että muutosta on tullut sitten koronakesien.

Kilpailuja UGK järjesti kesällä hieman enemmän verrattuna normaalisesonkiin. Kilpailut olivat omia klubikisoja, mutta ohjelmassa oli myös kaksi Suomen golfliiton alaista kisaa.

Syyskuun alussa UGK järjesti Mid Tour -kilpailukiertueen finaalikilpailun. Kyseessä oli yksi suurimmista kisoista, mitä UGK on viime vuosina järjestänyt. Finaalissa selvisi kaikkien kiertueella olevien sarjojen ranking-voittajat sekä vuoden 2023 maajoukkuepaikat midien EM-kisoihin Italiaan.

– Pääsääntöisesti kiertueen kilpailut ovat pääkaupunkiseudulla, joten oli hienoa saada finaali tänne. Mukana oli yksi seuran jäsen, Tara Laine, joka menestyi kilpailussa hyvin.

Eniten UGK:n seuraväkeä lämmitti positiivinen palaute, jota seura sai kilpailun järjestämisestä. Laineen mielestä palaute parantaa kentän tunnettavuutta ulkopaikkakuntalaisten harrastajien keskuudessa.

Ison kiitoksen saa myös kenttähenkilökunta.

– Palaute liitolta sekä muilta kilpailijoilta kannustaa meitä kehittämään toimintaa jatkossakin sekä hakemaan uusia ja tasokkaita kilpailuja tänne, Laine suuntaa katseensa kohti ensi vuotta.