Erityisesti Pyhämaa, Lokalahti ja Kustavi olivat ”pahoja paikkoja”. Salakuljetusta käsiteltiin usein Uudenkaupungin raastuvanoikeudessa ja Uudenkaupungin Sanomat kirjoitti toistuvasti takavarikoista ja tuomioista.
Juha Ylimaunu on kirjoittanut kattavan tietoteoksen pirtusodasta Pohjanlahdella. Kirja on juuri julkistettu ja kemiläinen kirjoittaja kävi tuoreeltaan kertomassa kirjastaan Uudessakaupungissa Höyrylaivaosakeyhtiö Ålandin yhtiökokouksessa.
Ylimaunun mukaan hänen kirjansa on ensimmäinen faktoihin perustuva kuvaus Pohjanlahden alueen alkoholin salakuljetuksesta ja sen harjoittajista vuosina 1919–1939. Paikallisia ”kertomuksia” ja ”kuvauksia” on hänen mukaansa paljon, mutta muistinvaraisiin tietoihin ei aina voi luottaa.
Päälähteenä hänen tutkimuksessaan ovat olleet tullikamarien takavarikkopöytäkirjat ja niihin perustuvat oikeudenkäyntipöytäkirjat. Esiselvityksen salakuljetuksesta hän teki digitoiduista sanomalehdistä, joista löytyi haulla kaikkiaan 30 000 ”osumaa”. Varsinainen tutkimus tapahtui Kansallisarkiston toimipisteissä.
Hänen Pirtusota ja salakuljettajat -kirjassaan on sivuja kaikkiaan runsaat 500 ja lähdeviitteitä yli tuhat. Tämä kaikki kertoo tutkimuksen perusteellisuudesta ja kirjan sivuille kertyneen tiedon suuresta määrästä.
Kieltolaki oli Suomessa voimassa vuosina 1919–1932. Kieltolakia säädettäessä ei otettu huomioon salakuljetuksen mahdollisuutta. Tullin silloinen aluskalusto soveltui lähinnä purjealusten ja satamaan tulevien laivojen tarkastamiseen.
Uudessakaupungissa piti asemapaikkaansa vartiohöyrylaiva ”Silmä”, joka oli rakennettu vuonna 1908. Vartiolaivalla oli pituutta vajaat 17 metriä ja se saavutti 65 hevosvoiman koneellaan kahdeksan solmun nopeuden. ”Silmä” oli kuitenkin varsin toimelias alus, sillä se mainitaan kirjassakin kaikkiaan 31 kertaa, useammin kuin mikään muu alus.
– Salakuljettajilla oli varaa uuteen ja nopeampaan kalustoon, mutta suurin osa spriistä kuljetettiin kuitenkin perinteisillä aluksilla ja veneillä, Ylimaunu kertoi.
Hän kumoaa kirjassaan myös kaksi vanhaa väitettä, joista toisen mukaan salakuljettajat olivat työmiehiä.
– Tämä ei päde suursalakuljettajiin, heitä oli kaikista kansankerroksista. Toisen väitteen mukaan suursalakuljettajat ja pirtulaivat olisivat olleet lähinnä saksalaisia. Tosiasiassa pääosa toiminnasta oli virolaisten ja suomalaisten käsissä.
Pyhämaa–Lokalahti oli Ylimaunun mukaan alueena salakuljetuksen kannalta yksi ”pahimmista seuduista” alkukesän 1925 pirtutulvan aikana.
– Salakuljetus mereltä ei suuntautunut suoraan rannikkokaupunkeihin, vaan harvaan asutulle rannikolle, josta oli yhteydet kuljetuskeskuksiin.
– Uudenkaupungin ja muiden rannikkokaupunkien tullikamarien alukset saattoivat vain seurata pirtuveneitä ja etsiä kätköjä, takaa-ajoon ne eivät kyenneet, hän korosti.
Aivan Vakka-Suomen naapurissa Brändön Åvasta muodostui ”pahuudenpesä”, josta salakuljetettua pirtua välitettiin 1920- ja 1930-luvulla kaikkiaan miljoonia litroja. Se löysi tiensä tietenkin myös Kustaviin, Uudenkaupungin edustalle ja muualle Vakka-Suomeen.
Salakuljettajia mainitaan kirjassa myös nimeltä. Yksi täkäläisistä oli Lepäisten pirtukuninkaaksi sanottu Viljo Lassila . Hän haki nopealla pirtuveneellä lastit ulkomeren laivoilta ja kätki ne kylän lähivesille, mistä luotettu mies kuljetti pirtun mantereelle.
Toinen täkäläinen oli Kustavin Etelä-Vartsalasta kotoisin ollut Frans Koskinen . Hän lienee Juha Ylimaunun mukaan aloittanut salakuljetuksen jo kieltolain alkuvuosina. Ensimmäisen sakkotuomion salakuljetuksesta hän sai kumppaninsa kanssa syksyllä 1925 Uudenkaupungin raastuvanoikeudessa.
Miehet oli saatu verekseltään kiinni vetämässä moottoriveneellä 700 litran spriitorpedoa Kustavin ulkosaaristossa.
Vuonna 1929 Koskinen myi toisen kumppaninsa kanssa pirtulaiva ”Oltulilta” ainakin 45 000 ja 55 000 litran lastit veneisiin ja maihin.
Salakuljetusta pyrittiin lopettamaan monin keinoin, muun muassa Pohjanlahden sulkusopimuksilla yhteistyössä Ruotsin kanssa. Merkitystä oli myös merivartioston käyttöönsä saamilla uusilla VMV-vartiomoottoriveneillä.
Lopullisesti salakuljetuksen lopettivat sodan uhka ja sota.
– Neuvostoliiton suorittama Baltian miehitys ja Itämeren miinoitukset lopettivat alkoholin salakuljetuksen syyskuussa 1939, Ylimaunu sanoi.
Hänen mukaansa monet entiset pirtun salakuljetajat auttoivat jopa tuhansia virolaisia ja inkeriläisiä pakolaisia pakenemaan Neuvostoliiton miehitystä.
Matti Jussila
