Vanhustenviikon pääjuhla veti väkeä – ”Liikunta ja luonto lääkkeenä läpi elämän”

0
Vanhustenviikon työväentalon juhlassa puhui muun muassa vanhusneuvoston puheenjohtaja Marketta Suoja-Sjöblom. Sali oli täynnä väkeä.

Vanhustenviikon paikallista pääjuhlaa vietettiin torstaina työväentalolla. Tänä vuonna teemaviikkoa juhlittiin Yhdessä luontoon – joka iän oikeus -teemalla. Valtakunnallista vanhustenviikkoa on järjestetty jo vuodesta 1954.

– Järjestämme vanhustenviikon juhlan useamman vuoden tauon jälkeen, koska korona sekoitti meidänkin elämän pitkäksi aikaa, Uudenkaupungin vanhusneuvoston puheenjohtaja Marketta Suoja-Sjöblom totesi salin täyttäneille juhlavieraille.

Suoja-Sjöblom muisteli parin vuoden takaisia aikoja, jolloin Suomen hallitus ohjeisti kaikkia yli 70-vuotiaita jäämään kotiin, jotta koronarokotteiden tuoma suoja ehtisi kehittyä.

– Koronarajoitukset on poistettu ja meidän vanhustenkin on uskallettava lähteä uudestaan liikkeelle ja tapahtumiin. Mennään rohkeasti takaisin muiden joukkoon, koska siihenhän kannustaa myös Vanhustenviikon teema, Suoja-Sjöblom lisäsi.

– Ikääntymiseen on suostuttava ja mukauduttava. Ei ole väliä, kuinka vanhoja olemme, vaan sillä, kuinka elämme vanhoina, hän kannusti.

Sakunkulman päiväkeskusohjaaja ja tilaisuuden juontajana toiminut Sari Mykrä totesi, että jokaiseen hyvään juhlaan kuuluu jännityselementti ja sellainen oli tarjolla myös torstaina, kun paikalle saapui Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluiden tulosaluejohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen .

Hän aloitti tehtävässään syyskuun alussa ja tarkoituksena on kiertää hyvinvointialueeseen kuuluvia kaupunkeja tutustuen ikäihmisten palveluihin.

– Ensimmäinen tutustumispaikkani on Uusikaupunki, jonka vanhuspalveluista olin kuullut jo etukäteen paljon hyvää. Tähän mennessä olen käynyt Sakunkulmassa ja Kuunarissa ja olen ilahtunut näkemästäni, Pöyhönen kertoi.

Pöyhönen muistutti, että vuoden alussa, kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa, ei ikäihmisten palveluissa muutu juuri mikään.

– Kyseessä on lähinnä hallinnollinen muutos, joka ei näy asiakkaille asti. Ugista saa samat hyväksi todetut ja totutut ikäihmisten palvelut myös jatkossa, Pöyhönen lupasi.

Tilaisuuden juhlapuhujaksi oli kutsuttu kaupungin ikäihmisten parissa pitkän uran tehnyt Pirjo Rakkolainen .

– Vanhuus on yksi sana muiden sanojen joukossa, joten turha sitä on arastella. Minä ainakin olen vanhus ja vaikka olen iältäni melkein 70, tunnen yhä henkisesti olevani 30-vuotias, Rakkolainen sanoi.

Rakkolainen muisteli teemaviikkoon liittyen oman lapsuutensa luontoretkiä. Hän, kolme sisarusta, äiti ja isä sekä isoäiti pakkautuivat perheen pieneen autoon eväskassien kanssa ja he ajoivat metsän reunaan.

– Mummua piti raahata mukana paikasta toiseen ja nyt minä olen se mummu, jonka kuljetuksesta huolehditaan, Rakkolainen lisäsi.

Rakkolaisen mukaan vanhustenviikon teema tarkoittaa myös sitä, että olisi hyvä, jos jokaisella olisi joku, joka veisi vanhuksen metsään turvallisesti.

– Nyt, kun tyttäreni perhe on minua raahannut luontokohteelta toiselle, niin uskallan itsekin lähteä rohkeammin kiertämään paikkoja. Suomessa tarvittaisiin lisää ikäihmisten ulkoiluystäviä ja tällaisia voisi löytyä vaikkapa erilaisista urheilujärjestöistä, Rakkolainen summasi.

Hän muistutti, että myös urheilijat vanhenevat, joten urheiluseuroilla voisikin olla oma ikäihmisten jaosto, joka huolehtisi harrastuksissa aiemmin mukana olleista ikääntyneistä.

– Niin ja koiranulkoiluttajat voisivat napata mukaansa naapurin ikäihmisen, koska koiralenkkien jatkuvasti pysähtelevä vauhti on sopiva vähän liikuntarajoitteisemmillekin.

Rakkolainen kuitenkin totesi, että suurin vastuu liikkumisesta on ihmisellä itsellään.

– Jos ei itse lähde ovesta ulos, on turha valittaa yksinäisyyttä tai jalkojen huonoa kuntoa. Liikunta ja luonto toimivat lääkkeenä läpi elämän, hän tiivisti.