Galleria Horisontin katosta roikkuu suuria sysimustia varjostimia. Taiteilija Suvi Hammar on antanut teossarjalleen nimeksi Äidin varjostin.
Idea teossarjasta syntyi korona-aikana, kun taiteilija oli kotona perheen vastasyntyneen pienokaisen kanssa. Puoliso teki pitkiä työpäiviä, niinpä Suvi ja lapsi olivat tuntikausia kahdestaan.
– Kahvilat olivat kiinni. Isovanhemmat eivät voineet vierailla. Elettiin sitä koronavaihetta, kun mietti, että voiko edes kauppaan mennä.
Välillä Hammarista tuntui, että hänen tekisi mieli työntää päänsä ison varjostimen sisälle ja levätä. Niin alkoi muhia mielessä idea tästä teossarjasta.
Hammar on käyttänyt materiaalina ekologista pintaturpeesta tehtyä akustiikkalevyä. Materiaali tuli hänelle tutuksi, kun hän osallistui Kankaanpään taidekoulusta valmistuvien kilpailuun. Kilpailun lähtökohtana oli käyttää teoksessa akustiikkalevyä, jota valmistetaan Karvialla.
Hammar innostui materiaalista niin, että voitti kilpailun ja on sen jälkeen käyttänyt samaa materiaalia muihinkin teoksiin.
– Hankin lämpöpuhaltimen, jotta voin lämmittää levyä. Niin sitä pystyy taivuttamaan ja muotoilemaan.
Kappaleet hän liimaa toisiinsa Erikeeperillä. Eniten aikaa menee teoksen suunnitteluun ja mallintamiseen tietokoneella. Sen jälkeen Hammar tilaa tehtaalta valmiiksi leikatut palat ja alkaa työstää teosta.
Äidin varjostin -teossarja on väritykseltään sysimusta. Hammar sanoo, että huumorilla hän halusi tehdä teoksista hyvin mustia. Japanilaisen videon kautta hän löysi värin, jota väitetään maailman mustimmaksi mustaksi. Sillä värillä hän on maalannut teosten sisäosat.
Taiteilijalle väri ei edusta synkkyyttä, vaan lepoa.
– Kun työntää päänsä varjostimen sisään, voi levätä. Akustiikkalevy eristää ääntä ja sisällä on pimeää.
Korona-ajan jatkuessa Suvi Hammar alkoi miettiä puolisonsa kanssa, ettei kolmio Hervannassa ole isokokoisia töitä tekevälle taiteilijalle ja etätöihin vetäytyneelle puolisolle sittenkään paras asumisratkaisu.
– Aloimme katsella, mitä omakotitalot maksaisivat Tampereella. Sitten päädyimme katsomaan, mitä talot maksaisivat Uudessakaupungissa.
Kun molemmat ovat lähtöisin Uudestakaupungista, ratkaisu oli helppo tehdä. He hankkivat talon ja muuttivat takaisin juurilleen ja lähelle sukulaisia.
Futuristisen muodon saanutta teossarjaansa hän esittelee Galleria Horisontissa nuorena taiteilijana.
Galleria Horisontissa on esillä myös Tarja Karawatskin töitä. Tarja kuvailee itseään taiteeseen hurahtaneeksi eläkeläiseksi.
Eläkeläinen hänestä tuli vasta tänä syksynä, mutta taidetta hän on tehnyt parikymmentä vuotta. Hän kiittää luomisvimmastaan Naantalin opiston opettajaa, joka karsi vanhakantaisia ajatuksia taiteesta.
– Hänen ansiostaan vapaus löytyi.
Vapautta Karawatski arvostaa myös asumisessa. Tarja Karawatski on työskennellyt Turussa Luolavuoren koulussa iltapäiväkerhon vastuuohjaajana ja asunut Naantalissa.
– Miehen kanssa haaveilimme torpasta merellisessä ympäristössä. Kiersimme koko Varsinais-Suomea etsimässä unelmiemme taloa, mutta kun haaveiden torppa löytyi, sen vieressä oli sikala, hän kuvailee nauraen kiertuetta. Haaveiden talo löytyi lopulta Lokalahdelta ja sen jälkeen Tarja Karawatski on ollut vannoutunut Uudenkaupungin puolesta puhuja.
– Naantali oli ihana, kun muutimme sinne vuosikymmeniä sitten, mutta nykyisin se on Turun lähiö.
– Uusikaupunki on ihana pikkukaupunki. Täällä on kaikki mitä tarvitsen, kuukauden taiteilija Tarja Karawatski kehuu.
