Aktivismi ei ole huono asia, se kuuluu demokratiaan. Mutta voisi siinä joskus peiliinkin katsoa ja miettiä oman toiminnan kestävyyttä. Kun katsoo pääkaupunkiseudulla olevia mielenilmaisuja, niin en ole koskaan nähnyt heidän purnaavan kaupunkiseudun ilmasto- ja ympäristöongelmista ja kymmeniä tuhansia hehtaareita lasia, betonia, terästä, asvalttia ja lopullisesti tuhoutunutta luontoa ynnä muuta ongelmallista sisältävästä ympäristöstä.
Mitä tulee tuomioistuinten toimintaesimerkkiin, niin susien kannanhoidollisen metsästyksen kumoaminen on käsittämätön päätös. En tiedä yhtään muuta eläintä, jonka ympärillä on ollut yhtä paljon epämääräisyyksiä, valheita, mustamaalausta jopa peto-käsite on saatu hämärtymään ja kaikki ilman mitään kattavaa tutkimusta. Pelkään tilannetta, kun ensimmäinen lapsi joutuu tämän hullutuksen kohteeksi. Maakunnissa on jo nyt hyvin paljon turhautuneisuutta tilanteeseen.
Olen vuosia seurannut jo työnikin takia monia tehtyjä tutkimuksia ja niiden luotettavuudessa on paljon ongelmia. Siitä kärsii aina joku syyttä, useimmiten ovat yrittäjät häviäjinä. Välillä epäilee tutkimuksen toimeksiantoa tai onko koko tutkimus tehty tietokone-ennusteena. Kun tutkimusta alkaa lukea, niin välillä kovin kevyillä perusteilla voidaan puhua ylipäätään tutkimuksesta. Kuitenkin niitä voidaan käyttää jopa ministeriössä.
Näistä on lukemattomia esimerkkejä, joista muutama: Viljelijät ovat tehneet tutkimustietoon perustuvaa viljelytyötä aina ja pieleen on mennyt, ainakin yleistä mielipidettä ja tämän hetkistä tutkimustietoa kuunnellessa. Todellisuutta ei tiedä, lopullista tutkimusta ei ole vielä tehty.
Kumottuja tutkimuksia löytyy niin merimetsojen roskakalaan perustuvasta ruokavaliosta, kuin kananmunien epäterveellisyydestä.
Sivusin kirjoituksessani tutkimusta Suomen luontotyyppien uhanalaisuudesta. Siinä oli paljon outoja asioita: Uhanalaisuus oli laitettu päätavoitteeksi, jolloin kaikesta mahdollisesta oli tullut uhka. Kun valtakunnan metsien inventointitutkimuksesta ei saatu sopivaan lopputulokseen taustaa, niin otettiin vertailuajaksi 1700-luku. Asiantuntijoista puuttuvat lähes kokonaan varttuneen metsän ammattilaiset. Mietintö ei anna mitään arvoa talousmetsissä tehdyille monimuotoisuutta edistäville toimille.
Metsien jatkuvaa kasvatusta on mainostettu EU-tasolle asti erinomaisena. Laajaa tätä puoltavaa tutkimustietoa en ole löytänyt, sen sijaan tyrmääviä tutkimuksia on 1910-luvulta lähtien ja joka on jatkunut tähän päivään asti. Tämä menetelmä tyrmätään vain hyvin harvoihin metsälöihin sopivana, talouden kannalta hyvin huonona, ilmaston, marjastajan ja sienestäjän kannalta huonona, eikä monimuotoisuuskaan paljoa parane.
Suojelualueet ovat aktivistien vaikuttamisen lempilapsia. Epäselväksi on jäänyt miten ihminen niitä hyödyntää ja ehdotettu määrän lisääminen on karannut käsistä. Marjastus, sienestys ja kulkeminen ylipäätään ovat mahdottomia. Jos ilmastonmuutosta ajattelee, niin lahoava puu on mahdottoman huono asia ja vaikea metsien suojelualueiden radikaalia lisäämistä ihmisen kannalta on puolustaa, vaikka sieltä jokin harvinaisuus löytyykin. Lahoava puu tuottaa paljon muun muassa hiilidioksidia ja metaania ilmaan. Ymmärrän että ikimetsiä pitää olla, mutta se on kuitenkin vain yksi vaihe metsän ja ympäristön jatkuvassa muutoksessa, joten rajansa kaikella.
Aktivistien vaikuttaminen näkyy myös EU-tasolla: Kun komissaari kommentoi, niin samoilla valikoiduilla tutkimustiedoilla aktivistien kanssa hän näyttää julkisuuteen tulevan. Hyvin on viesti mennyt perille. Vahinko vaan, että tällainen viesti on hyvin vahingollinen ja kallis Suomelle, varsinkin kun se ei paljon luontoa ja ilmastoa paranna.
Pekka Heikkilä
Uusikaupunki