
Viikonlopun ringettepeleissä ratkesi se, että naiset pelaavat loppukauden ykkössarjaa, kun taas B-nuorten selvä voitto sunnuntaina merkitsi sitä, että SM-sarjapaikan kohtalo ratkeaa tänään tiistaina kotikentällä.
Naisten mahdollisuudet SM-karsintasarjaan olivat ennen viikonlopun viimeistä kierrosta ohuet. Nousupaikasta taisteleva KaPa-51 hävisi päivällä oman ottelunsa, joten UJK:n mahdollisuudet olivat vielä olemassa, kun sen oma ottelu Blue Ringsiä vastaan kello 15 alkoi.
Ottelu oli hyvin tasainen. UJK johti puolivälissä numeroin 3–2 ja kolmannessa erässä pariin otteeseen kahdella maalilla, mutta päätöserän vieraat veivät 2–0 ja koko ottelun 7–6.
UJK:n maalit jakaantuivat tasaisesti kuudelle pelaajalle: Maria Elo , Senni Komulainen , Noora Peltovirta , Fanni Elo ja Jonna Nieminen osuivat kukin kerran. Maalinteko oli kuitenkin UJK:n kompastuskivi, sillä torjuntoja Blue Ringsin maalivahdille saatiin aikaan lähes 50, kun taas UJK:n maalia kohti laukauksia tuli vajaa 30.
Voitto varmisti Blue Ringsille SM-karsintasarjan paikan. UJK:ta ei voittokaan olisi enää auttanut, sillä myöhemmin iltapäivällä UJK:n edellä ollut EKS voitti oman ottelunsa selvästi.
UJK sijoittui alkusarjassa lopulta seitsemänneksi ja pelaa loppukauden ringeten ykkössarjassa.
B-nuorten osalta lauantaina pelattu päätöskierros varmisti sen, että UJK:n on voitettava molemmat rästiottelunsa, jotta paikka varsinaiseen SM-sarjaan aukeaa.
Sunnuntaina Tikkaa vastaan pelattu ensimmäinen rästiottelu ei UJK:lle tuottanut vaikeuksia. Sarjan häntäpään Tikka tipahti kyydistä jo avauserässä ja UJK selvitti pelin puhtaasti lukemin 11–0.
Katarina Maikola teki neljä maalia, Veera Anto sekä Pihla Suominen kaksi ja kerran onnistuivat Aino Grönros , Emma Usvala ja Lotta Grönros . Maalien lisäksi Tikan maalivahti torjui yli 60 laukausta, UJK:n maalissa Emilia Kalliolle kertyi torjuntoja vain 22.
Ratkaisuottelu SM-paikasta pelataan tänään Uudessakaupungissa kello 19. UJK:n vastustaja on NoU Nokialta. Voitto riittää UJK:lle varmasti SM-paikkaan, tasapelillä UJK nousee tasapisteisiin Helsingin ja Haukkojen kanssa, jolloin tarkastellaan niiden keskinäisiä otteluita. Siinä tarkastelussa UJK on vahvoilla, koska se on voittanut molemmat eli tasapelikin Nokiaa vastaan riittää SM-sarjaan pääsyyn.
Sarjan tasaisuutta kuvaa se, että voitolla UJK nousee nykyiseltä yhdeksänneltä sijalta kolme pykälää ylöspäin.
Jussi Arola