Brandon Alston koeajalle Korihaihin – ”Hän tuo meille tarvittavaa pallollista osaamista kakkos- ja kolmospaikalle”

0
Viime kaudella Tshekissä pelannut Brandon Alston tulee kahden viikon koeajalle Korihaihin.

Uudenkaupungin Korihait vahvistaa joukkuettaan yhdysvaltalaispelaaja Brandon Alstonilla. Viime kaudella Tshekissä pelannut takamies-laituri tulee Uuteenkaupunkiin kahden viikon koeajalle.

27-vuotias ja 196 senttinen Alston pelasi yliopistokoripalloa Lehighinin (kaudet 2014–17) ja Georgia Techin yliopistossa (2017–19). Viimeisellä kaudellaan Alston tilastoi 26 ottelussa keskimäärin 7,0 pistettä ja 1,7 levypalloa heittoprosenttien ollessa 51/39/84.

Kaudesta 2019–20 lähtien ammattilaisena pelanneelta Alstonilta löytyy kokemusta Saksan ProA:sta sekä Romanian ja Tshekin pääsarjoista. Viime kaudella Alston vietti alkukauden Kauhajoella Karhu Basketin harjoitusvahvuudessa, kunnes siirtyi Tshekkiin.

Tshekissä Alston pelasi 31 ottelua kolmen eri joukkueen riveissä tehden keskiarvoikseen 7,5 pistettä, 2,5 levypalloa ja 1,3 syöttöä.

– Brandon oli valmiiksi Euroopassa ja koko ajan on etsinyt pelipaikkaa, joten tämä on hyvä ratkaisu molemmille osapuolille. Hän tuo meille tarvittavaa pallollista osaamista kakkos- ja kolmospaikalle, päävalmentaja Tero Vasell kommentoi.

Alston saapui Uuteenkaupunkiin tiistain vastaisena yönä ja on liittynyt joukkueen harjoitusvahvuuteen. Alston saattaa tehdä debyytin lauantain kotiottelussa Helsinki Seagullsia vastaan, mikäli pelilupa saapuu siihen mennessä.

Toistaiseksi Korihait jatkaa kautta viidellä ulkomaalaispelaajalla.