Epävarmuus oleskelun pituudesta hankaloittaa ukrainalaisten työllistymistä

0
Terhi Kaurila kertoo, että kausitöiden päättymisen jälkeen ukrainalaisille soveltuvia tehtäviä ei ole enää tarjottu yhtä paljon kuin aiemmin.

Teksti: Kirsi Seppälä

Pakolaisten työllistymisen ongelmia ratkoo Varsinais-Suomen TE-toimiston Koto-tiimissä vielä toistaiseksi kaksi ukrainankielistä asiantuntijaa. Koska toimiston asiakasmäärä kaksinkertaistui ukrainalaisten tultua, myös muut asiantuntijat ovat hoitaneet ukrainalaisten asioita tulkin avustuksella.

Yksi heistä on Terhi Kaurila, pitkään ulkomaalaisten työnhakijoiden kotoutumispalveluissa työskennellyt asiantuntija. Ukrainalaisten palvelukoordinaattorina hän on toiminut syyskuun puolesta välistä saakka.

Kaurila listaa ukrainalaisten työllistymisen esteeksi ihmisten Suomessa pysymisen epävarmuuden, tavoittamisen hankaluuden, kielitaidon ja osaamisen tunnistamisen.

– Ukrainalaisilla on oikeus TE-toimiston palveluihin, ja he voivat rekisteröityä työnhakijoiksi. Koska useimmilla heistä on oleskelulupa tilapäisen suojelun perusteella, heillä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Heille on vaikeaa osallistua TE-toimiston järjestämään koulutukseen, joka auttaisi työllistymisessä, koska he eivät saa siihen mitään tukea. Monet osallistuvat koulutukseen silti, mutta monilla on valtava kiire ja tarve löytää mitä tahansa työtä, Kaurila sanoo.

Iso osa Ukrainasta pakolaisina tulleista asuu muualla kuin vastaanottokeskuksissa, joten heidän tavoittamisensa voi olla hankalaa.

– Ukrainasta tulleille TE-toimisto ei ole tuttu konsepti. Ukrainassa ei ole vastaavaa järjestelmää eivätkä he aina ole ymmärtäneet, miksi kannattaa ilmoittautua TE-toimiston asiakkaaksi. Vastaanottokeskus tiedottaa aktiivisesti tulijoille, että kannattaa ilmoittautua TE-toimiston asiakkaaksi, Kaurila sanoo.

– Sellaista liikehdintääkin on, että palataan takaisin Ukrainaan ja tullaan takaisin Suomeen. Työllistymisen kannalta on haasteellista, jos ihminen on epävarma jääkö Suomeen vai ei.

Suomessa pitää tunnistaa toisesta maasta tulevien ihmisten osaaminen ja koulutus.

– Ukrainasta on tullut monen alan osaajia, joukossa on aika paljon korkeakoulutettuja henkilöitä. Kaikilta aloilta on tulijoita, muun muassa terveydenhuollon ja tekniikan alalta. Ukrainalaiset ovat työllistyneet hyvin kausitöihin. Kausitöiden päätyttyä monet ovat ilmoittautuneet TE-toimiston asiakkaiksi, palanneet kotimaahansa tai lähteneet muualle Eurooppaan töihin, Kaurila kertoo.

 

Ukrainasta on tullut monen alan osaajia, joukossa on aika paljon korkeakoulutettuja henkilöitä. Kaikilta aloilta on tulijoita, muun muassa terveydenhuollon ja tekniikan alalta, kertoo Terhi Kaurila.

Ukrainalaisia on työllistetty vasta vähän

  • Vasta 12 prosenttia Turun kauppakamarin jäsenyrityksistä on työllistänyt ukrainalaisia.
  • Heistä valtaosa, 86,4 prosenttia, on arvioinut kokemuksen positiiviseksi tai erittäin positiiviseksi.
  • Kukaan vastanneista ei arvioinut kokemusta kielteiseksi.
  • Liki 20 prosenttia jäsenyrityksistä on harkinnut ukrainalaisen palkkaamista.
  • Vaikka yrityksillä olisi halua palkata ukrainalaisia, he eivät tiedä, miten löytää sopivan taustan omaavia työntekijöitä.
  • Kauppakamarien mukaan tarvitaan yritysten ja työvoimaviranomaisten yhteistyötä kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi.
  • Lähde: Turun kauppakamarin ja muiden kauppakamarien kysely jäsenyrityksille syyskuussa.

JOS TE-toimistossa tiedetään, millaisia asiakkaita heille on tulossa, he voivat järjestää koulutusta joustavastikin.

– Koulutuksia pystytään järjestää pienemmilläkin paikkakunnilla, jos tiedämme, että tulijoita on riittävästi eli parikymmentä.

KIELITAITO vaikeuttaa ukrainalaisten työllistymistä. Kaurila kertoo, että kielikoulutusta on järjestetty verkkokoulutuksena, jolloin siihen voi osallistua asuipa missä tahansa Suomessa. Koulutusta on iltapäivisin niin, että siihen voi osallistua, vaikka kävisi töissä.

– Tavoitteena on, että esimerkiksi oppisopimuskoulutukseen pääsisi nopeasti. Sitäkin varten vaaditaan kielitaitoa, mutta nykyään ollaan joustavampia siinä, ettei enää koulutuksen aloittamiseen vaadita valmista suomenkielen taitoa. Ammatillisiin oppilaitoksiin on otettu suomen opetusta mukaan, Kaurila kiittää.

Aivan ummikkona ammattikoulun penkille ei pääse.

– Työturvallisuusnäkökulma kuitenkin on. Joku yhteinen kieli pitää olla, että työ tai opiskelu on turvallista ja mahdollista, Kaurila painottaa.

Ukrainassa englannin kieltä ei kuule yhtä paljon kuin Suomessa. Kaurila tietää, että televisio-ohjelmat dubataan ukrainaksi. Moni osaa ukrainan lisäksi venäjää.

KAURILA KIITTÄÄ yrityksiä, jotka ovat ottaneet yhteyttä TE-toimistoon ja tarjonneet ukrainalaisille töitä.

– Ukrainalaiset ovat laaja ryhmä. Monella on hyvä koulutus, ja meille on tullut asiakkaaksi työikäisiä ja työhaluisia ihmisiä. Heillä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, joten he ovat innokkaita menemään töihin.

Kaurila kertoo, etteivät sota-alueelta paenneiden ihmisten kokemukset juuri näy TE-toimistossa. Hän arvelee, että huonossa tilanteessa olevat pakolaiset eivät hakeudu työvoimatoimistoon.

TERHI KAURILA toivoo, että työnantajat ovat TE-toimistoon yhteydessä, jos heillä on työvoimatarpeita. Kausitöiden päättymisen jälkeen ukrainalaisille soveltuvia tehtäviä ei ole enää tarjottu yhtä paljon kuin aiemmin. Monet ukrainalaiset ovat jo aloittaneet suomen kielen opiskelun TE-hallinnon kotoutumiskoulutuksissa tai omaehtoisilla kursseilla, joten kielitaitoakin alkaa pikkuhiljaa löytyä.

– Ukrainalaisten työllistämisen tukena voidaan käyttää esimerkiksi työpaikkasuomikoulutusta ja palkkatukikin on hyvä mahdollisuus, Kaurila opastaa.

Terhi Kaurila kertoo Rekryexpo-tapahtuman Ukraina-osastolla Te-toimiston palveluista ja asiakkaaksi ilmoittautumisesta. Hänelle voi myös tulla kertomaan ukrainalaisille soveltuvista työmahdollisuuksista edelleen kerrottavaksi rekisteröityneille Te-toimiston asiakkaille.

Ukrainankieliset Rekryexpo-opastukset 15.11.2022

  • Lähdöt Ukraina-messuosaston edestä
  • Klo 13.30 oppilaitospainotteinen kierros
  • Klo 14.30 kierrokset työnantajien osastoille
  • Klo 16.00 kierrokset työnantajien osastoille

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän