Näyttelyn veistokset olivat tarkoituksellisesti tasaisen harmaita, jopa tuhkaan peittyneen sävyisiä, mutta värien puutteesta huolimatta se oli unenomaisen upeaa ja hypnoottista katsottava. Kulkijaa tervehtii ovella veistos pikkutytöstä, joka on keskittynyt puhaltamaan saippuakuplia. Katseen pysäyttää myös taustalla siintävä ränsistynyt lautahökkeli, jonka oven pielessä olevista lintuhäkeistä siivekkäät ovat karanneet.
Lammen päällä ajelehtii lautta, jonka päällä olevaan sänkyyn lapsi on tainnut nukahtaa ikuiseen uneen. Taustalla hevosen selkään kiivennyt poika tähtää kulkijoita jousipyssyllä. Op De Beeckin näyttelyyn valitut 25 harmaata teosta on sijoitettu miljööseen, jossa aika ja paikka katoavat.
Koko salin katseenvangitsijana toimii kuitenkin kaamean kaunis ja epätodellisen irvokas karuselliveistos, joka kuvaa katkeran suloista kuolemantanssia. Aluksi aidonkokoisessa karusellissa tuntuu olevan kaikki kohdillaan, mutta jotenkin pysähtyneenä ja vinksahtaneena. Leikkisyyden rinnalla kulkee synkkyys. Karusellin kyydissä olevilla luurangoilla on yllään ylenpalttiset epookkiajan asut ja heidän kasvonsa ovat jämähtäneet ikuiseen irveeseen. Taustalla kuuluva lasten nauru katkeaa kuin veitsellä leikaten.
Puoliksi juodut viinilasit, kumoon kellahtaneet kakkulautaset ja käryämään jätetyt savukkeet kertovat kesken jääneestä hauskanpidosta. Karuselli osoittaa, että elämän nautinnot ovat olleet vain tilapäisiä ja kuolema on väistämättä korjannut nämäkin juhlijat.
Yhdistelmä on kaikessa outoudessaan kiehtova ja kammottava. Unenomainen taidenäyttely yhdistää barokkia, aasialaista minimalismia ja kitchiä. Se on täynnä taidehistoriallisia viittauksia ja muistutuksia ihmisen kuolevaisuudesta. Näyttely oli katsojalle moniselitteinen ja ristiriitainen, kuten taide usein onnistuessaan on.
Kuinka tämä kaikki liittyy Uuteenkaupunkiin? No eipä juuri mitenkään, mutta muistutan sillä, kuinka paljon tunteita taide voi herättää. Vastaavaa kansainvälisen luokan taiteilijaa tuskin edes havitellaan kaupunkiin, mutta tällä hetkellä on kuitenkin syytä käydä keskustelua, joka liittyy Wintterin taidehankintaan. Sitä varten on nimetty työryhmä, joka päättää, kuinka tuleva taidevalinta tehdään ja mihin taide sijoittuu monitoimitalossa.
Wintterin taidehankintaan on esitetty 240 000 euroa ja hankkeeseen haetaan myös eri tahojen tukirahoitusta. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, hankitaanko Wintteriin sisä- vai ulkotaideteos, montako teoksia tulee tai missä muodossa. Lopullisen päätöksen mahdolliseen taidehankintaan varattavista rahoista tekee kaupunginvaltuusto joulukuussa.
Eilen Uudessakaupungissa vieraillut kirjailija, kulttuurivaikuttaja ja järjestöjohtaja Rosa Meriläinen totesi, että julkinen taide lisää yhteisöllisyyttä ja kotipaikkaylpeyttä. Taide vie universaalilla kielellä viestiä nykyajasta myös tuleville sukupolville.
Meriläinen sanoo, että onnistunut taide herättää tunteita puolesta ja vastaan. Onnistuessaan taide sopii ympäristöönsä, mutta sen on kuitenkin erotuttava niin, että teoksen äärelle tajuaa pysähtyä. Kaupungin verovaroja tuskin kannattaa käyttää teokseen, joka ei erotu rakennuksen massasta millään tavalla. Uudenkaupungin taidehankinnalta kannattaisikin ehkä toivoa rohkeutta.
Kaupunki eli aikoinaan merenkulusta ja hengittää yhä monella tavalla merihistoriaa, joten halutaanko taiteen esimerkiksi viittaavan kaupungin historiaan vai tulisiko sen lapsiin ja nuoriin liittyvässä ympäristössä luotsata jotenkin tulevaisuuteen? Rajataanko teosten aihetta? Halutaanko taide ostaa paikallisilta taiteilijoilta vai tehdäänkö avoin haku?
Tutkimusten mukaan taiteella on positiivinen vaikutus hyvinvointiin ja se lisää paikan viihtyvyyttä. Onkin tärkeää, että uusikaupunkilaiset osallistetaan tavalla tai toisella julkisen paikan taiteen hankintaan ja suunnitteluun. Yksinkertaisimmillaan on kyse eri vaihtoehtojen äänestämisestä. Tulisiko valinnassa ääni antaa myös taiteen suurimmalle katsojakunnalle eli niille lapsille ja nuorille?
Osallistumalla taiteen valintaan teoksesta tulee uusikaupunkilaisten oma ja yhteinen. Siitä tulee pysyvämpi kokemus kuin vierailusta helsinkiläisessä taidenäyttelyssä ulkomaalaistaiteilijan teoksia katsoen. Toivottavasti kaupungista löytyy valmius sellaisten teosten valintaan, jotka puhuttavat laajemminkin.
Katja Kaartinen
toimittaja