Hyvä peli, vaikka tappio tulikin

0
Mikael Kauha (5) pyrki hanakasti vastustajan maalille. Kapteeni Verneri Jaakola (12) seuraa taustalla.

Uudessakaupungissa tehtiin isäinpäivänä paikallista salibandyhistoriaa, sillä Pohitullin paljon nähneet seinät todistivat kautta aikain ensimmäistä kaupungissa pelattua lajin SM-sarjaottelua. Sunnuntaina Nystarsin P16-joukkue pelasi SM-runkosarjan kolmannen ottelunsa ja ensimmäisen kotipelinsä SBS Wirmon ja TPS:n yhdistelmäjoukkuetta vastaan.

Vauhdikkaan ja värikkään ottelun vei lopulta vierasjoukkue lukemin 4–7. Kotijoukkueen vastuuvalmentaja Pasi Kauha pääsi taiston tauottua kommentoimaan historiallista päivää.

– Kun on Suomen kaksitoista parasta joukkuetta sarjassa, niin ei siinä helppoja pelejä tule. Pisteistä täytyy taistella viimeiseen asti. Näitä pelejä ei ratkota ekassa erässä, eikä tokassakaan, vaan vasta sitten kun summeri soi, Kauha kommentoi.

Tämä pitikin paikkansa, sillä Nystars roikkui pelissä hyvin mukana aina loppuhetkille saakka, kunnes vastustaja pääsi neljä minuuttia ennen loppua repäisemään eron kahteen maaliin ja kaunisteli vielä alivoimalla tyhjiin loppunumerot 4–7.

– Tämä oli pojille ensimmäinen SM-sarjan kotiottelu kautta aikojen. Se oli heille iso juttu ja kyllä sitä mietittiinkin. Näki, että oli pientä tärinää käsissä. Mutta pojat ovat kumminkin sen verran marinoituneita ja pelanneet kovia pelejä ennenkin. Ollaan treenattu monet vuodet, joten hyvin he tästäkin selviytyivät, vaikka tappio tulikin. Mutta ei huonolla pelillä, totesi Kauha.

P16-sarjassa näkyy olevan useampikin yhdistelmäjoukkue SBS Wirmo/TPS:n tapaan. Mistä tämä kertoo?

– Tässä ikäluokassa ollaan nyt siinä vaiheessa, että ei vaan paikkakunnilta löydy tarpeeksi pelaajia. Ajatellaan nyt vaikka Tepsiä. Se on aika iso seura, mutta pakko oli yhdistyä Mynämäen kanssa, että saavat kumpikin joukkueen, Kauha vastasi.

– Meillä taas on ollut vuosikaudet samat pojat tässä, eikä meillä ole tarkoitus yhdistyä kenenkään kanssa. Eikä myöskään hakea pelaajia mistään muualta. Tarkoitus on tehdä omista pelaajista kovia pelaajia. Sitähän he nyt jo ovatkin. Matkaa on tietysti vielä paljon jäljellä.

Kotijoukkueen kapteeni Verneri Jaakola palkittiin joukkueensa parhaana.

– Oli vauhdikas peli ja painettiin päästä päähän. Meillä oli vähän pieni rosteri, kun muutama pelaaja oli sairastuvalla. Vastustajalle tuli muutama pomppumaali. Olisimme mekin voineet voittaa hyvin tämän pelin, näki kapteeni Jaakola.

SM-sarjan pelaaminen tuntuu Jaakolasta hyvältä.

– Ei tällaisia pelejä monetkaan äijät saa pelata.

Nuoren miehen tavoitekin on selvillä.

– Haluaisin päästä maajoukkueeseen pelaamaan. Sen eteen pitää toki tehdä tosi paljon töitä.

Joukkueella on nyt SM-sarjassa takana kolme peliä. Saldona on kaksi vierasvoittoa ja yksi kotitappio.

– Ei muuta kuin eteenpäin ja pelataan peli kerrallaan. Huomenna harjoituksiin ja pelataan taas viikonloppuna, paalutti valmentaja Pasi Kauha.

Sunnuntain peliä seurasi virallisen pöytäkirjan mukaan 140 katsojaa, joka kannusti ja jakoi suosionosoituksia Nystarsin hyville otteille. Lisäksi eräs nuorisoryhmä ja vierasjoukkueen kapteeni Artturi Hyvärinen (2+1) virittelivät välilleen pientä hermosotaa.

Kotijoukkueen maaleista vastasivat sunnuntaina Mikael Kauha (1+1), Oskari Sarajuuri (2+0) sekä Verneri Jaakola. Syötön kirjasivat tililleen Niilo Lännistö kahdesti ja Riku Märijärvi .

Maalissa Jaro Nurminen torjui 22 kertaa, joista osa oli niin sanottuja Fantom-torjuntoja.

Ensi lauantaina Nystars P16 kohtaa kotiareenalla kello 19 Steelers/SCU:n.

Ari Anteroinen