Joulupuoti kuuluujo perinteeseen

0
Terttu Lundelin järjestelee joulupuodin tavaroita paikoilleen tottuneesti.

Liiketilat ovat vaihtuneet, mutta perinne pysyy. Terttu Lundelin laskee, että perinteinen yrittäjien ja yhdistysten joulupuoti palvelee jo 12. kertaa.

Lundelin kartoittaa tyhjiä tiloja hyvissä ajoin ja tällä kertaa sopiva paikka löytyi samasta osoitteesta kuin vuosi sittenkin eli Rauhankatu 8:sta.

– Tila on tosi kätevä ja helppo tavoittaa. Täällä mahtuu kulkemaan rollaattorilla ja lastenvaunujen kanssa, Lundelin kuvailee.

Yrittäjät ja asiakkaat ovat Lundelinin mukaan odottaneet innolla puodin avautumista. Puoti avasi sunnuntaina, jolloin ovi kävi tiheään tahtiin.

– Ihmisiä oli jonoksi asti ulkona, hän kertoo.

Joulupuodin historia juontaa juurensa yli 12 vuoden päähän, jolloin kolme yrittäjää kokoontui yhteen.

– Juttelimme Nurmen Outin ja Paasmalan Annen kanssa, että jotain tarvitsisi tehdä, että moni yrittäjä pääsisi mukaan.

Toimintaan haluttiin mukaan käsityöyrittäjiä ja yhdistyksiä ja suurin osa niistä on ollut mukana alusta asti. Pientä vaihtelua on kuitenkin välillä tapahtunut, niin tälläkin kertaa.

– Uudenkaupungin Vanhat talot laittoi oman puodin pystyyn, mutta Café Aitta tuli uutena mukaan, Lundelin sanoo.

Viidentoista yrityksen tai yhdistyksen lisäksi mukana on muutama pienempi yritys omilla tuotteillaan.

Kaikilla yrityksillä ei ole omaa kivijalkakauppaa, jossa tuotteet pääsisivät esille, joten itsenäisyyspäivää lukuun ottamatta joka päivä aatonaattoon asti palvele puoti on tärkeä tapa tuoda omia tuotteita esille, Lundelin muistuttaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän