Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut on yleensä tapahtuma, jota odotan neljä vuotta. Ihan joka ottelua en ehdi katsoa, mutta tulosseuranta on aina päällä.
Vanha klisee kuuluu, että urheilua ja politiikkaa ei saisi sotkea, mutta ne ovat aina kuuluneet niin tiiviisti yhteen, ettei niiden sotkemisessa pitäisi olla kenellekään mitään epäselvää. Näiden kisojen kohdalla on puhuttu paljon enemmän kaikesta muusta kuin urheilusta, ja ihan syystä.
Pallo pyörähtää liikkeelle sunnuntaina 20. marraskuuta kello 18 Suomen aikaa Al-Baitin stadionilla isäntämaa Qatarin ja Ecuadorin välisessä ottelussa. Ottelu ei varmasti ole urheilullisesti kisojen tärkeimpiä. Qatarin joukkue koostuu oman sarjan pelaajista, joiden nimet eivät sano kovimmillekaan penkkiurheilijoille yhtään mitään, eikä Ecuadorkaan lukeudu suosikkeihin.
Ihan mitätön jalkapallomaa Qatar ei silti ole, vaan vuoden 2019 Aasian mestari. Silloin loppuottelussa kaatui huomattavasti tunnetumpi Japani.
Alle 3 miljoonan asukkaan Qatar ei vaan muuten sovellu MM-kisaisäntien listaan. Kisoja ovat pääasiassa saaneet järjestää tunnetut jalkapallomaat, joissa stadioneita on valmiina ja fanipohja olemassa.
Qatarissa kaikki tehtiin näitä kisoja varten, eikä areenoilla ole mitään käyttöä jälkikäteen. Fanit saapuvat muualta, eivätkä välttämättä edes yövy Qatarissa, koska siellä ei kisatapahtuman ulkopuolella saa nauttia alkoholia, eikä majoitustilaa ole tarpeeksi.
Vähänkään asiaa seuranneet tietävät, että kisojen päätyminen Qatariin oli salamyhkäinen prosessi, johon liittyy paljon lahjontaa ja hännystelyä. Stadionit ovat rakentuneet orjatyöllä ja olosuhteet ovat liki mahdottomat sekä pelaamiseen että työntekoon. Naisilla ja vähemmistöillä ei juuri oikeuksia ole.
Edelliset kisat järjestettiin Venäjällä ja lähivuosina suuria urheilutapahtumia ovat saaneet isännöidä monet muutkin valtiot, joiden toiminta ei täytä länsimaisia arvoja.
On sääli, että urheilijat joutuvat tämän kaiken keskelle. Esimerkiksi Portugalin Cristiano Ronaldo ja Argentiinan Lionel Messi pelaavat suurella todennäköisyydellä viimeistä kertaa MM-kisoissa. Kautta aikojen parhaiden pelaajien joukkoon kuuluva kaksikko on jäänyt toistaiseksi ilman suurinta palkintoa, jonka jalkapallossa voi saavuttaa.
Sekä Portugali että Argentiina kuuluvat jälleen mestarisuosikkien joukkoon, mutta onko oikein juhlia mestaruutta juuri Qatarissa.
Urheilun puolesta toivoisikin, että kisoissa nähdään paljon yllätyksiä ja mieleenpainuvia otteluita, jotta kisoja rakentaneiden työllä ja elämällä olisi edes jonkinlainen arvo.
Parhaimmillaan jalkapallossa on kyse ilosta ja kauneudesta. Moni asettuu heikomman puolelle ja toivoo esimerkiksi afrikkalaisille maille menestystä.
Jalkapalloromantikoille on jäänyt mieleen vuoden 2010 kisoista Ghanan ja Uruguayn kohtaaminen, josta ei puuttunut dramatiikkaa. Katkerien vaiheiden jälkeen Uruguay jatkoi matkaansa välieriin ja sijoittui kisoissa lopulta neljänneksi.
Ghana eikä mikään mukaan afrikkalainen joukkue ole vieläkään selviytynyt koskaan neljän parhaan joukkoon. Melkoinen yllätys se olisi nytkin, sillä vedonlyöntitilastot ovat nostaneet suosikkien joukkoon Brasilian ja Argentiinan ohella vain eurooppalaisia maita.
Kisojen alkaessa moni vähemmän jalkapalloa seuraava suomalainen tulee yllättymään, että hallitseva Euroopan mestari Italia ei ole näissä kisoissa mukana. Nelinkertainen maailmanmestari hävisi yllättäen karsinnoissa Pohjois-Makedonialle ja jäi rannalle. Lopulta myös pohjoismakedonialaisten yllätys suli, kun Portugali oli ratkaisevassa ottelussa parempi.
Eli toivotaan, että nämä kisat muistettaisiin hyvän jalkapallon lisäksi edes jonkinlaisena käännekohtana, jolloin synkkä korruption aika lajissa on ohi ja jatkossa kisoja myönnettäisiin vain maihin, joiden toimet kestävät päivänvalon.
Risto-Matti Kärki
tuottaja