
Lukuisat Uudessakaupungissa toimivat liikkeet päättivät yhdessä tuumin viettää vuotuista Black Friday -päivää, paikallisemmin nimellä Iha pimi perjanta tunnettua alennusmyyntitapahtumaa jo perjantaina 18.11.
Yleisesti päivää vietetään vasta viikkoa myöhemmin, mutta kyseisenä viikonloppuna kaupungissa vietetään ensimmäisenä adventtisunnuntaina perinteiset joulukadun avajaiset oheisohjelmineen. Myös Wanhan ajan markkinat osuvat sunnuntaille. Kaupoilla voi olla myös omia, joulujuhlan teemaan sopivia tarjouksia viikonlopun yhteydessä.
Kirja-Vakan Kaisa Leino kertoo, että asiakkaat löysivät paikalle. Kirjakauppa tarjosi päivän kunniaksi alennuksen lähes kaikista tuotteista, myös jo valmiiksi alennushintaisista.
– Oli ihmisiä, kyllä heitä riitti avaamisesta sulkemisaikaan asti, Leino kertoo.
Aikaisempi ajankohta on Leinon mukaan hyvä päätös.
– Meillä on täällä joulukadun avajaiset, ja sen takia aikaistettiin viikolla. Mielestäni on parempi näin, jää aikaa paremmin keskittyä viikonlopun tapahtumiin, Leino pohtii.
Asiakasmääriin aiempi ajankohta ei Leinon mukaan vaikuttanut, menneiden vuosien tapaan päivä oli vilkas. Uusikaupunkilaiset tietävät päivän, ja viesti aiemmasta ajankohdasta saavutti kaupunkilaiset. Lahjaostoksiakin tehtiin jo hyvissä ajoin.
Kenkäkauppa Alinan Outi Nurmi on hänkin ollut tyytyväinen päivän aikaistamiseen. Kenkäkaupassa alennusmyyntiä kesti kolmen päivän ajan.
– Oli loistava päivä, meillä asiakkaita riitti aina kello 19 asti. Oli todella hyvä juttu, että päivä oli viikkoa aiemmin, Nurmi toteaa.
Kenkäkauppa Alinassakaan ei päivän aikaistaminen näkynyt asiakasmäärissä, vaan ihmiset löysivät paikalle edellisten vuosien tapaan, ulkopaikkakuntalaisia myöten.
– Alinaan tulee paljon myös ulkopaikkakuntalaisia. On hienoa, että ihmiset ymmärtävät sen, että kauppa tarvitsee asiakkaita, Nurmi toteaa tyytyväisenä.
Lahjaostoksilla ihmisiä ei Alinassa vielä näkynyt, mutta vuodenajalla on vaikutusta myyntiin ja myyntiartikkeleihin. Talvikengät tekivät kauppansa.
– Kyllä kenkäkaupassa aina säätila vaikuttaa, Nurmi toteaa.
Yrittäjät ovat siis olleet tyytyväisiä päivän ajankohtaan, ja asiakkaita on haastateltujen mukaan löytänyt paikalle edellisten vuosien tapaan. Nähtäväksi jää, mikäli ajankohdan muutos toteutetaan myös tulevina vuosina. Ensi vuoden osalta päätöksiä ei ole vielä tehty.
Patrick Paldanius