Esikoinen Joona syntyi 1976, kuopus Simeon 1995. Välissä ovat Sauli , Elias , Leevi , Daniel ja Benjamin . Vanhemmat olivat maatalousyrittäjiä ja asuvat edelleen tilalla. Siellä on nyt tehty sukupolvenvaihdos ja vanhin poika isännöi tilaa.
Isänä oleminen on Lasse Virtaselle tarkoittanut läsnäoloa ja esimerkin näyttämistä. Pojat ovat saaneet osallistua tilan töihin pienestä pitäen niin, että kun isä on ollut traktorihommissa pellolla, traktorin hytissä on usein ollut mukana joku pojista.
– Traktori on hyvä perhepäivähoitaja, hytissä on monet päiväunet nukuttu. Ajamaan pojat ovat päässeet heti, kun jalat yltävät polkimille. He ovat koko ajan nähneet, miten töitä tehdään ja että niitä on tehtävä. Uskon, että sillä tavalla oma-aloitteisuuskin kasvaa, isä kertoo.
Maatilan lapsilla on ollut paljon vapautta ja pakko keksiä itse tekemistä itselleen. Naapurustossa on ollut kavereita ja harrastuksiin on kuljettu polkupyörällä tai isompana mopolla. Vanhempien kyytiäkin on tarvittu, kun on menty jääkiekkoharjoituksiin Uudenkaupungin jäähallille. Hallille on ajettu parhaimmillaan kolme kertaa päivässä.
Virtaset sanovat, ettei heillä ole ollut mitään erityisiä kasvatusperiaatteita, mutta kun asiaa pohditaan tarkemmin, Lasse löytää sentään jotain.
– Eiköhän ne ole ne perinteiset koti, uskonto, isänmaa. Ja se, että lasten on päästävä syliin niin kauan kuin tahtovat. Isänä olen yrittänyt olla tasapuolinen, mutta täydellinen en varmasti ole ollut. Siitä olemme onnellisia, että pojat tuntuvat arvostavan lapsuuden kotia edelleen ja että heistä on kasvanut kunnollisia, isänmaallisia aikuisia. Sekin tuntuu hyvältä, että lastenlapset tulevat mielellään tänne.
Lasse ja Anneli ovat olleet naimisissa vuodesta 1974. Molemmat ovat lapsirakkaita ja varsinkin Anneli kertoo poteneensa lähes kroonista vauvakuumetta. Lasten hankkimista ei pitäisi pelätä tai turhaan lykätä, Virtaset sanovat.
– Tuntuu oudolta jos sanotaan, ettei ole varaa hankkia lapsia. Ei lapsi ole mikään tavara. Ison perheen hoitaminen tavallaan jopa helpottuu, mitä enemmän lapsia on.
Virtasten ruokapöydässä on aina tarvittu paljon lautasia. Ruokaa on tehty isoissa kattiloissa ja kun pojat vielä harrastivat jääkiekkoa, ruokaa tarvittiin usein ja paljon. Maitoa ostettiin kahdeksan litraa kerrallaan.
Nykyään koko iso perhekunta kokoontuu merkkipäivinä ja juhlapyhinä. Jouluna Anneli Virtasen laittamaan ruokapöytään on voinut istua jopa viitisenkymmentä ihmistä, kun mukana on ollut muitakin sukulaisia kuin omat pojat ja heidän perheensä. Myös isänpäivänä Virtasilla on tapana syödä yhdessä.
Tämän päivän lapset elävät erilaisessa maailmassa kuin Virtasen seitsemän veljestä aikoinaan. Suurin ero entiseen on digitaalisuus ja erityisesti älypuhelimet. Sitä kehitystä Lasse Virtanen seuraa huolestuneena.
– Älypuhelimet ja kaikki mitä niiden kautta tulee, tuntuisi olevan yksi syy siihen, että lapsilla on niin paljon pahoinvointia. Lisäksi väkivaltaa näkee joka puolella, jopa pienten lasten piirretyissä. Siinä on kasvattajilla suuri haaste: miten pystyisi pitämään lapset erossa sellaisesta maailmasta.
Pirkko Varjo
