Kaappi on siitä kummallinen huonekalu, että sillä on ominaisuuksia, jotka eivät oikeastaan ole kaappien ominaisuuksia. En tarkoita, että ne esimerkiksi röyhtäilisivät. Tarkoitan, että esimerkiksi se, että kaappia harvoin tyhjennetään, kun se on kerran täytetty, ei liity mitenkään itse kaappiin, vaan sen sisällä oleviin tavaroihin, ja niihin ihmisiin, jotka ovat tavaransa kaappiin tunkeneet.
Vaikka me valitettavasti elämme yhä aikaa, jolloin moni ihminenkin joutuu olemaan kaapissa, laitetaan kaappiin tavallisesti kuitenkin tavaroita. Tavarat taas kannetaan yleensä kaappiin kassissa.
Kassin kantaminen on asia, josta kaikilla kantokykyisillä ihmisillä on omakohtaisia kokemuksia. Kukin meistä on joutunut raahaamaan elämänsä aikana säkkikaupalla muovipusseja, kestokasseja, paperipusseja ja selkäreppuja paikasta toiseen. Nämä kantovälineet ovat saattaneet olla joskus täynnä jotakin tärkeää, mutta useimmiten niissä on retuutettu jotakin sellaista, mikä ei ole jättänyt meihin minkäänlaisia muistijälkiä. Pohjimmiltaan ihmisen elämä on siis yhdentekevien asioiden kantamista muovikassissa kaappiin, jota ei tyhjennetä koskaan.
Jos oikein tarkkoja ollaan, niin kaappi tyhjennetään kyllä joskus, mutta nämä tyhjennykset liittyvät nimenomaan ihmisen elämässä tapahtuviin muutoksiin. Tällainen elämänmuutos voi olla esimerkiksi muutto. Mutta muuttuuko mikään, kun uudessa asunnossa vanha kaappi täytetään uudelleen vanhoilla tavaroilla? Tuskin. Vaikuttaa siltä, että ihmisellä on jonkinlainen sisäinen taipumus rakentaa ympärilleen samat olosuhteet yhä uudelleen ja uudelleen.
Kun ihminen kuolee, hänen kaappinsa tyhjennetään viimeisen kerran. Sukulaiset käyvät ehkä köhnimässä aarteet talteen, ja loput kiikutetaan jonnekin kirpputorille tai kierrätyskeskukseen. Kun Mallorcan matkamuistot, kipot, kupit, Kinder-yllätykset ja kesken jääneet villasukat lopulta asetellaan myyntipöydälle, näyttää ihmisen ainutkertainen elämä yhtäkkiä jotenkin tavattoman pieneltä ja alastomalta.
Kaappi voi ihmisestä poiketen herätä kuolleista. Tämä edellyttää sitä, että joku toinen ihminen ottaa edesmenneen jälkeen kaapin hallintaansa. Todennäköisesti kaapin olemisessa mikään ei kuitenkaan ratkaisevalla tavalla muutu. Joidenkin kymmenien vuosien välein tavarat tyhjennetään kaapista kasseihin, ja kasseista jälleen uusiin kaappeihin, kunnes niidenkin viimeinen käyttöpäivä koittaa.
Jos luulet tämän tarkoittavan sitä, että mikään ei ole ikuista, niin olet väärässä. Kun kaapit ovat jo lahonneet, pyörivät muovipussit, joissa kaappeihin kannettiin tavaraa yhä pitkin pihoja, ojanpientareita ja parkkipaikkojen laitamia, kunnes ne tukkivat viemärin tai joku onneton sorsa sotkeentuu niihin ja kuolee.
Ossi Nyström
freelancetoimittaja