Hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio on entisen kylmän sodan blokkien väliin sijoittuva etulinjan maa, jota ei ole aikaisemmin katsottu länsimaihin kuuluvaksi.
Asian valaisemiseksi on tarpeen selvittää strategian ja taktiikan ero. Strategia on suunnitelma sodasta selviämistä varten ja taktiikka on taito voittaa taistelu. Suunnitelmia tehdään eri tasoilla ja strategioita hiotaan monin eri tavoin. Niistä ei julkisuuteen mennä antamaan tarkempia tietoja.
Näissä olosuhteissa jaetaan lähinnä vain propagandaa ja niinpä on sanottukin, että totuus on sodan ensimmäinen uhri. Toisena uhrina voidaan pitää talouden haavoittumista. Mutta siinä on nähtävissä sellainen ilmiö, että eniten haavoittuvia näyttävät olevan jo ennestään taloudellisen kurimuksen kourissa olleet maat ja ne maat, joissa muuten vaan on tehty lyhytnäköisiä päätöksiä jonkin idealismin päästyä liikaa vaikuttamaan.
Kun tilannetta tarkastellaan kokonaisuutena, niin ei voi välttyä näkemästä, että jotakin vikaa länsimaiden strategiassa ilmeisesti on. Se, että hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata autetaan ja tuetaan on tietysti hyvää ja välttämätöntä. Mutta se, että vierestä seuraillaan, kuinka rikollisten sotatoimien kohteena olevaa siviiliväestöä tapetaan ja raiskataan sekä heidän elinympäristö tuhotaan on kuitenkin moraalitonta.
On pesty kädet sanomalla, että puolustajathan ovat avun turvin voitolla. Arvelen kuitenkin, että näissä olosuhteissa voi olla niin, että tappioita kärsivä hyökkääjä onkin Uuden Testamentin lopussa olevassa ilmestyskirjassa mainittu peto, jonka kuolinhaava parani.
Uskonkin, että alakynnessä oleva hyökkääjä tulee pian turvautumaan ydinaseisiinsa. Ja että liian matalan profiilin strategia on koituva länsimaiden ja niiden asukkaiden kärsimykseksi. Ja että pian edessämme ei enää ole muuta kuin ryhtyminen taisteluun. Tietysti toivon hartaasti olevani väärässä.
Reino Alho