On autoton elämä ikävää

0

Kun itsensä viereen saa jämähtää. Tähän samaan ”eukottomasta elämästä” tehdyn vanhan viisun sanatkin viittaavat. Laihana lohdutuksena autoileva kansa voi kertoa autottomille, että omasta kyydistä joutuu maksamaan maassamme kovan hinnan minkä ohessa ikääntyvät auton käyttäjät jatkuvasti ovat tiukan valvonnan kohteina ja yhdessä kaikkien muiden kanssa ”kroolaamassa moskassa”, jota Suomen ilmasto kulkuväyliin tuottaa. Joten ei pitäisi käydä kateeksi niille, jotka ehkä eivät näistä vaivoista tiedä mitään.

Liikkumisen tarve on kaikille yhteinen mutta julkiset liikennevälineet ovat katoamassa teiltä, raiteilta sekä katukuvassamme. Miksi ihmeessä? Vastaus on yksinkertainen. Kyydin järjestäminen on palvelu, josta pitää maksaa niin kuin kaikista muistakin palveluista. Ja maksaa täysi hinta kuljetuspalvelusta, jotta sen piirissä työnsä tekevät saisivat toimeentulonsa.

Tähän autottomat eivät ole kyenneet tai suostuneet. Ja niinpä palveluita ei enää juuri ole tarjotakaan. Liikenneasemat on suljettu ja laiturit seisovat käyttämättöminä. Kuutisenkymmentä vuotta sitten Uudessakaupungissa ajettua paikallisvuoroa kutsuttiin yleisesti konkurssitaksiksi.

Näissä olosuhteissa on ryhdytty yhä enenevässä määrin vaatimaan, että yhteiskunta järjestää kaikille ilmaiset yksilölliset kyydit. On jo koulukyydit verovaroilla ja kelataksit kansaneläkelaitokselta. Mutta eihän ilmaisia palveluita ole olemassakaan vaan aina joku maksaa. Ja tässä tapauksessa kyydin maksavat myös ne, jotka eivät matkusta lainkaan taikka kulkevat omalla autollaan. Ukikyyti on siis vain osa suurempaa yhteiskunnallista ilmiötä, jonka piirissä ei ole löydetty kelvollisia ratkaisuja.

Seuraukset näkyvät siinä, että liikenne julkisilla kuljetusvälineillä on supistunut ja osin kokonaan tyrehtynyt. Kun ei ole ollut tarjolla kuljetuspalvelujen niin sanottuja normaaleja käyttäjiä, niin ei voi olla aikataulujen mukaisia kulkuvuorojakaan. On ollut lyhytnäköistä kuvitella, että yhteiskunta voisi onnistua saamaan etenkin sivulliset maksamaan kaikkien matkoistakin yhtenä osana sitä loputonta menonsiirtoketjua, jonka aikaisemmat poliittiset päättäjämme ovat saaneet aikaan. Ei ole kyetty näkemään, että uusia maksajia ei hevin taida löytyä.

Kaiken kukkuraksi on näkynyt mielipiteitä, joiden mukaan aikovat maksaa matkansa äänestämällä tulevissa vaaleissa niitä ehdokaslistoilla olevia, jotka valituksi tultuaan huolehtivat näidenkin etujen jakamisesta velkarahalla arvatenkin. Enpä usko, että tähän kaupantekoon sorruttaisiin millään taholla.

Reino Alho

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän