Majakkaseuran perinteinen syyskiertue saapuu sunnuntaina 6.11. Uudenkaupungin Kulttuurikeskus Cruselliin. Syksyn teemana on Perämeri. Seura on juuri julkaissut aiheesta kirjan ja lyhytelokuvan. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen kanssa.
Kaksi Perämeren historiallista majakkaa, Ulkokalla ja Marjaniemi täyttivät juuri 150 vuotta. Seuran uusi kirja Perämeri – 500 vuotta meritietä pohjoiseen sai alkunsa näistä syntymäpäivistä, mutta laajeni tekovaiheessa kattamaan majakoiden ja merimerkkien lisäksi joko Perämeren merenkulun värikkään historian.
Perämeren merenkulkua on leimannut kaksi asiaa: Maankohouma ja arktisuus, joka pitkään esti meriliikenteen yli puoleksi vuodeksi. Laivojen ja jäänmurtotekniikan kehitys mahdollisti 1970-luvulla liikenteen jatkumisen ympäri vuoden. Monet saaret kuten Maakalla ja Ulkokalla ovat nousseet merestä viimeisten 500 vuoden aikana.
Suurikokoinen, runsaasti kuvitettu Perämeri-kirja kertoo elävästi majakkaväen ja luotsien kohtaloista sekä elämästä ja työstä kovissa olosuhteissa. Kirja kattaa alueen Kokkolasta Tornioon. Siinä käydään läpi myös puolensataa osin hyvin dramaattista haaksirikkoa sekä monien sotien vaikutukset merenkulkuun ja elämään yleensä rannikolla.
Myös luotsien vaarallinen elämä alueen noin kymmenellä luotsiasemalla nostetaan esille. Luotsien olosuhteet olivat alkeelliset ja toimeentulo esimerkiksi sota-aikoina tiukoilla.
Tilaisuuden avausohjelmana on uusi lyhytelokuva Ulkokalla – sukuni aika majakkasaarella . Se kertoo Pirkolan suvun 1937 alkaneesta ajasta Ulkokallassa liki sadan vuoden ajalta. Lisäksi ohjelmassa on esitys uuden kirjan pohjalta ja Majakkaseuran myyjäiset, jossa myös Perämeri-kirjaa myydään.
Tilaisuus pidetään Crusell-salissa sunnuntaina 6.11. klo 17–18.30. Vapaa pääsy.