Pienestä kasvaa suuri

0

Kalannin suunnasta kuuluu hyviä uutisia. Maailmalle lämmönsiirtimiä valmistava Vahterus kertoi torstaina, että yhtiö aikoo palkata vielä loppuvuonna 40 työntekijää lisää. Koko saldo on paljon isompi, sillä Vahterus on palkannut tänä vuonna jo 70 uutta työntekijää. Rekrytoinnit jatkuvat myös ensi vuonna.

Työntekijöitä tarvitaan, sillä ensi vuonna Vahterus ottaa käyttöön Kalannissa uuden hallin ja sen myötä levypakkatuotanto tuplaantuu. Yhtiön kasvu on kiinni vain siitä, että tekijöitä löydetään.

Suomessa on jo pitkään puhuttu siitä, miten ympäristöosaamisellamme olisi maailmalla kysyntää, kunhan sitä vain osataan myydä. Vahterus on tästä hyvä esimerkki. Yhtiön tuotannosta pääosa on mennyt kaiken aikaa vientiin, nyt viennin osuus on 95 prosenttia tuotannosta ja sen osuus on toimitusjohtaja Mauri Kontun mukaan yhä kasvamassa. Perheyhtiö Kalannista on kasvanut merkittäväksi tekijäksi maailman markkinoilla. Vasta 1990 perustetun yhtiön tilauskanta on kasvanut yli 50 miljoonaan euroon. Yritys työllistää lähes 400 henkilöä Suomessa ja tytäryhtiöissään Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Saksassa ja Kiinassa.

Vahteruksen menestys hitsautuu ilmaston muutokseen. Yhtiö valmistaa lämmönsiirtimiä, joiden kysyntä maailmalla vain kasvaa energiansäästövaatimusten myötä. Hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä ja markkinajohtaja voi kasvaa lähivuosina vielä moninkertaisesti.

Vahteruksen kaltaisia hyviä tarinoita tarvitaan, jotta me Suomessa emme lannistu lamaan. Taantuman merkkejä on ilmassa. Niistä huolimatta onnistumisia kannattaa nostaa esiin ja miettiä, miten niitä saadaan synnytettyä lisää.

Hiilineutraaliin yhteiskuntaan siirtyminen edellyttää valtavia muutoksia. Suomella on kaikki mahdollisuudet olla niissä mukana ja vahvistaa asemaansa ympäristöalan johtavana maana.

Teija Uitto

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän