Piilosilla pimeässä

0

Joka vuosi pimeys on suuri elämys, jonka valoisana kautena unohtaa. Talviaika alkaa ja hups – sukellamme kohti pimeyden ydintä. Tästä lähtien vain pimenee, kunnes lähdemme nousemaan valoa kohti.

Läksin iltakävelylle, ja pimeys valahti maiseman ylle kuin huopapeitto. Asfaltti kiilui, lätäköt olivat kuin mustan peilin sirpaleita, taivaanrannalla liekehtivät viimeiset, punaiset pilvet. Lemmikkieläinten hautausmaalla paloivat kynttilät, rakkauden lepatukset.

Vastaantulijoilla ei ollut heijastimia. He sukelsivat esiin kuin aaveet. Nimettöminä, mustina ja katoavina. Aloin pohdiskella miksi ihmiset eivät käytä heijastimia. Olemme oppineet turvavyöt, kypärät, jopa turvaseksin. Osaamme salasanat, kotiemme turvatoimet. Maksamme vakuutusmaksuja, opiskelemme pitkän elämän salaisuuksia. Mutta emme käytä heijastinta, kaikkein helpointa, alkeellisinta turvatoimenpidettä. Miksi?

Nuori äiti luo kodistaan ilmastoystävällisen turvavyöhykkeen. Luomuruokaa, ekologisia vaatteita, mutta silti hän lähtee liikenteeseen mustissa vaatteissa ja vaunut ilman heijastimia. Hän ylittää katua luottavaisessa tietämättömyydessä, mutta autoilijalle häntä ei ole olemassakaan. Kuolemanvaara joka askeleella. Vaunujen pitäisi olla tehty heijastavasta materiaalista.

Etenkin nuoret miehet eivät näytä välittävän sateesta ja suojatiestä, he kulkevat kuolemattomina tummissa toppatakeissaan. Hohtavat itsevarmuutta, mutta valitettavasti se ei pimeällä valaise.

Rakkaalla koiralla on hohtohihna tai vilkku, mutta omistajalla ei mitään. Koira on tärkeämpi.

Umpipimeydessä vastaan tuli kaksi mustaa tyttöä mustissa vaatteissa, Sanoin, että hei, olette näkymättömiä. He eivät olleet kuulleetkaan, että aikuisillakin pitäisi olla heijastin.

Kenian-matkalla järkytyin teiden vaarallisuudesta. Tien vierustalla vaelsi musta, loputon ihmisvirta, kissat, koirat, siat ja vuohet. Lähetin isäntäperheelle heijastimet, ja he kertoivat sulkeneensa ne koruina olohuoneensa lasikaappiin. Heijastin on halpa, hyvä lahja, mutta meilläkin ne jäävät usein käyttämättä.

Vastahakoisuus heijastimiin sopii valitettavan hyvin suomalaisten vaatimattomuuteen. Toivomme olevamme nimettömiä, huomaamattomia, näkymättömiä. Haluamme nähdä ilman, että tulemme itse nähdyiksi. Emme kerro helposti edes nimeämme – miksi siis osoittaa missä kuljemme. Mitä se muille kuuluu?

Jostain kumman syystä pimeänä aikana kaikki käyttävät mustia vaatteita. Se on muka käytännöllistä ja pysymme takuuvarmasti näkymättöminä.

Tehkää jotakin. Hankkikaa hohtava, halpa kauppakassi. Hankkikaa heijastin. Mieluiten monta.

Toivotan turvallisempaa elämää.

Pirkko

Arstila

freelancer

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän