Pragmaattisuutta tarvitaan

0

Olemme saaneet viime viikkoina lukea valtavan määrän kannanottoja Ukikyydin käyttäjiltä ja kannattajilta. Niistä ovat täyttyneet niin perinteinen kuin sosiaalinenkin media. Tuskin aivan syyttä. Palvelu on kiistatta helpottanut tuntuvasti monien kaupunkilaisten arkea, ikään ja asemaan katsomatta.

Kaikista mielipidekirjoituksista puuttuu kuitenkin jotain hyvin olennaista, nimittäin luvut. Tuntuu tietysti oudolta, että luvuista ei puhuta, vaikka rajallisen kuntataloutemme piirissä juuri luvut, valitettavasti, ovat kaiken päätöksenteon keskiössä. Selitys on kuitenkin yksinkertainen: luvut puuttuvat, koska niitä ei ole. Asia ei tietenkään absoluuttisesti ole näin. Meillä on runsaasti dataa, olihan Ukikyyti -kokeilun merkittävänä motiivina juuri datan kerääminen. Luvut puuttuvatkin vain kuntalaisten ja luottamushenkilöiden käytöstä. Syksyn optiojaksoa on vielä joitain päiviä jäljellä, mutta edes kevään puolivuotisjakson luvut eivät vielä ole julkisesti saatavilla. Miksi?

Kuluneen vuoden aina kerätty data tulee julkaista mahdollisimman pikaisesti, jotta voimme aloittaa järkevän ja avoimen keskustelun Uudenkaupungin julkisen liikenteen kokonaisratkaisusta. Minusta näyttää selvältä, että jokin Ukikyydin kaltainen palvelu tulee olemaan osa kokonaisuutta, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Tiedämme taloutemme olevan ahtaalla tulevina vuosina. Välttääksemme jo esitetyt kiinteistö- ja kunnallisverojen korotukset on kaupungin menoja sopeutettava tuntuvasti. Voimme kaikesta huolimatta päättää panostaa paikallisliikenteeseen, mutta päätöksen on oltava selkeä ja harkittu. Ennen sitä on tiedettävä täsmälleen mitä määrärahalla saadaan ja mistä määräraha otetaan. Kaikki ratkaisut on tehtävä vastuullisesti, eikä käärmettä pyssyyn ajaen, myös Ukikyydin osalta.

Reko Wallenius, pj,

Kokoomuksen Uudenkaupungin Kunnallisjärjestö

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän